Espoolaisessa soluhuoneessa asuva Antero Notaari on laatinut meille kääntymyskertomuksen siitä, kuinka hän oppi kyttääjäksi.

"Nuoret ja opiskelijat syyllistyvät usein häiriökäyttäytymiseen kerrostaloissa. Poikkeuksia kuitenkin löytyy. Ilman suuren kaupungin opiskelija-asuntojärjestelmää minusta ei olisi koskaan kasvanut yhteiskunnan normeja kunnioittavaa tunnollista kyttääjää. Haluaisin sanoa kaikille nuorille, jotka muuttavat vanhempiensa luota ensimmäiseen omaan kotiin: opetelkaa elämää - opetelkaa kyttäämään!"

Muutin kaukaa Suomen maaseudulta Espooseen opiskelemaan vuonna 1997. Ennen muuttoa en tiennyt mitään kerrostaloelämästä - kyttääjistä en ollut kuullutkaan. Olin tottunut omakotitalon asumisrauhaan, eikä juolahtanut vielä mieleenikään, että samaa rauhaa voi löytää kerrostalosta ainoastaan kyttäämällä.

Asuminen muuttui helvetiksi

Yli neljä vuotta sain asua ilman häirikkökämppiksiä, aina löytyi yhteinen sävel yhteisiin asioihin. Tässä utopiassa en käsittänyt vielä kerrostalokyttäämisen tarvetta. Eräänä päivänä elämä muuttui kertarysäyksellä, kun sain kämppäkaverikseni nuoren ulkomaalaisen. Häirikkö kuvitteli, että soluhuone oli tarkoitettu asunnoksi myös tyttöystävälle, kavereille ja sukulaisille. Näinhän ne suomalaista asumiskulttuuria tuntemattomat yleensä luulevat!

Ensitapaamista seuranneina kolmena yönä en nukkunut hetkeäkään. Uusi naapuri sai minut täysin pois tolaltani. Yöt kuluivat erilaisia asumisen riskikartoituksia kirjoittaessa. Onneksi alakerran Hanna kertoi roskakatoksen luona minulle Kyttääjien järjestöstä. Ymmärsin heti joukkovoiman merkityksen asumiskurin palauttamisessa.

Kokenut asukasaktivisti Hanna tarjoutui "kyttäystutoriksi" ja selvitti minulle aluksi kyttäämisen lainopillisen perustan. Hän oli kerännyt vuosien varrella asunto-oikeuden päätöksistä ja talon säännöistä upean perehdyttämiskansion. Totesimme, että säännöissä nimenomaan kielletään majoittamasta ulkopuolisia.

Rohkea kyttäyspäätös syntyi

Luvattoman majatalotoiminnan seurauksena oli vielä törkeämpiä rikkomuksia. Kämppäkaveri tärveli sekä yöuneni että opintoni järjestämällä juhlia keskellä viikkoa, käymällä säännöllisesti yösuihkussa, paukuttelemalla ovia ja vaihtamalla puhelimen soittoääntä useita kertoja päivässä. Soluasumisen erityissäännöissä lukee, että kämppäkaverilta on aina pyydettävä lupa tällaiseen. Minulta ei ollut lupia pyydetty!

Kidutuksen kestettyä viikkokausia ymmärsin olevani tienristeyksessä. Lempeä neuvottelu ja luottamus ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen kuuluivat kohdallani menneisyyteen. Ainoa keino saada muutoksia aikaan oli ryhtyminen täysiveriseksi kerrostalokyttääjäksi.

Aloitin selviytymistaistelun soittamalla isännöitsijälle. Hänkin järkyttyi perinpohjaisesti kuullessaan, millaista elämää soluasunnossa oli vietetty. Sain tietää, että ulkopuolisten majoittamisesta on annettu häätöjä usein. Hän nimenomaan painotti sääntöjen koskevan kaikkia kansallisuuksia. Tästä ammattikyttääjästä muodostui minulle suuri henkinen tuki. Hän antoi valitusohjeet ja minä otin kynän käteeni. Annoin kolmen viikon paineiden purkautua raporttiin ja ajattelin, että nyt häirikkö vaihtoi viimeisen kerran soittoääntä yöllä kello kaksi!

Tavallista itsepäisempi häirikkö

Sovimme isännöitsijän kanssa etukäteen päivän, jolloin häirikkö saisi ojennusta ansionsa mukaan. Kyttäsin ikkunasta, kun postinjakaja tuli pihaan. Kirjallisen varoituksen pudotessa postiluukusta olin täynnä vahingonilon, vallan ja vihan tunteita. Hykertelin nautinnosta kun häirikkö tuli ovelleni uhkailemaan oikeustoimilla. Kertasin hänelle järjestyssäännöt ulkomuistista ääneen ja soitin varmuuden vuoksi poliisit paikalle.

Myös poliisi oli minun ja isännöitsijän kanssa samalla kannalla ja piti häirikölle oppitunnin aiheesta "suomalainen asumiskuri". Poliisi kehaisi kansalaisrohkeuttani ja sanoi, että voin aina tarvittaessa turvautua virkavallan apuun. Toimenpiteen tuloksena asunnossa oli hyvin hiljaista, mutta vain kaksi viikkoa. Sen jälkeen tilanne kiristyi uudelleen ja ymmärsin, että kyttääjäksi tuleminen edellyttää muutakin kuin yhden valituskirjeen kirjoittamista.

Tosikyttääjä ottaa vastuuta

Ajan myötä isännöitsijä osoittautui täydelliseksi luopioksi. Olin kuvitellut naisen suoraselkäiseksi kaapin paikan näyttäjäksi, mutta se oli erehdys. Kun kämppäkaveri oli saanut jo viisi "viimeistä" varoitusta eikä kurinpidollista häätöä kuulunut, astuin kyttääjälle kuuluvan epäitsekkään askelen: päätin ottaa isännöitsijän tehtävät asuntomme osalta omiin käsiini.

Nyt häirikkö asuu meillä enää vain muodollisesti. Olen sallinut hänelle ainoastaan nopean postin noutamisen. Kaikesta muusta seuraa soitto poliisille. Jos postinhaku näyttää kestävän yli kolme minuuttia, menen eteiseen mulkoilemaan ja tuijottamaan. Mitä paheksuvammin mulkoilen, sitä pidempi on postinhakuväli.

Olen kiitollisuudenvelassa suomalaiselle opiskelija-asuntojärjestelmälle, jonka ansiosta ymmärsin kyttäämisen tärkeyden. Varsinainen läpimurto - häätö - on vielä saavuttamatta, mutta määrätietoinen tavoitteeni on kytätä kerrostalohäirikkö ulos. Niitä yöllisiä soittoääniä en anna anteeksi. Katsotaan kuka nauraa asuntomme kynnyksellä viimeiset ivanaurut!