Kyttääjät

pääsivu

kuukauden kyttääjä

kyttäysvinkit

kyttääjän tuntomerkit

yhdistys

lomakkeet ja kyltit

yhteystiedot ja palaute


Yhteystiedot
Palautelomake
Kirjeitä yleisöltä
Vanhat lukijakirjeet


lasten puuhanurkka

taloluettelo



Asukasliitto ry:n sivuille

Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.

Kirjeitä yleisöltä

Kirjepalstalla julkaistaan yleisön lähettämää palautetta.

9. 8. 2003

Lukijat kirjoittavat tällä viikolla vesimittareista, ovisilmistä ja rivitalon puheenjohtajaksi julistautumisesta. Edelleenkin tunnumme saavan myös katkeraa joskin heikosti perusteltua kritiikkiä.

Ovisilmät vain luottohenkilöille

"Kyttääminen on nykyään niin aliarvostettua toimintaa, mutta eniten inhottaa se kun välineet kunnon seurantaan ollaan viemässä kokonaan pois. Siis kenen älypään idea on se että asuntoihin, myös vanhoihinkin, asennetaan vesimittarit!! Perkele, milläs nyt ojennat naapureita, jotka asuttavat talossaan epäilemättä sinne kuulumattomia asukkaita.

"Lisäksi ovisilmiä käytetään väärin. Muutama selkeä häirikkö on asentanut ovisilmän oveensa vain sen takia että voivat tarkistaa käytävän olevan tyhjillään kun poistuvat asunnostaan. TÖRKEÄÄ!!!"

- J. I., Kivespohja

Näiden laitteiden oikea käyttö edellyttää vääristyneen demokratian karsimista. Koulutettu kyttääjähän tietysti osaa mekaanista laitetta tarkemmin arvioida, onko naapurin vedenkäyttö eettisesti oikeissa rajoissa vai ei, joten vesimittarit pitäisi asentaa ainoastaan luotettavien asukkaiden huoneistoihin, jotta omassa vedenkulutuksessa voidaan säästää. Samoin ovisilmä tulisi sallia vain niille asukkaille, jotka ovat osoittaneet riittäviä kyttäystaipumuksia vuosien varrella tai voivat todistaa ne aikaisemman asuntonsa isännöitsijältä saadulla kunniakirjalla.

- Toimisto

Järjestö perseestä

"Teidän järjestönne on täysin perseestä! V***n m****t.

- Nimetön

Ikävää, ettette löytänyt WWW-palvelumme sivuilta mitään kiinnostavaa.

- Toimisto

Rivitalon herruus

"Oi tätä onnen päivää! Muutimme uuteen rivitaloasuntoomme ensimmäisinä. Kesti lähes vuoden, mutta nyt molemmilla puolillamme on naapurit. Koska olen asukkaista ensimmäinen, valitutuin itseni hallituksen puheenjohtajaksi. Tämän tittelin turvin lähettelen jos jonkinlaista postia koskien istutuksia, lumitöitä jne. Samoin voin 'piipahtaa' tarkkailemassa asuntoja hyvinkin vähäpätöisten asioiden varjolla.

"Ainoa varjo taivaanrannassa alkaa olla klikki, jonka epäilen suunnittelevan vallankaappausta ensi yhtiökokouksessa. Miten menetellä ? Miten UKK saatiin jatkokaudelle ilman vaaleja ? Voinko julistautua elinikäiseksi puheenjohtajaksi (vrt. Ceausescu, Castro jne). Elämäni on muuttamassa helvetiksi, en jaksa enää läpi yön valvoa 'nussimisääniä'...joita on melko hauska setviä isoon ääneen mattotamppauspaikalla..."

- A. K., Karinainen

Yhtiömuotoisen rivitaloasumisen etuihin kuuluu, että yhtiösääntöön voidaan kirjoittaa kohta, jonka perusteella talon ensimmäinen asukas saa todellakin julistautua elinikäiseksi puheenjohtajaksi. Uudessa kerrostalossahan on varsin harvinaista, että joku asukkaista olisi muuttanut sisään ratkaisevasti muita aikaisemmin.

- Toimisto

Jatkoa lasten puuhanurkalle

"Olen tällainen harrastelijapohjainen 'viikonloppukyttäilijä' Keski-Suomesta. Vaimoni on suorittanut ylemmän asteen tarkkailututkinnon, joten perheemme on maamme akateemisen kyttäyksen uusia versoja. Toivottavasti se painaa jotain vaa'assanne, kun päätätte toimenpiteistänne seuraavan asian suhteen: Pikkuenkelimme, rakkautemme hedelmä, Ilmari (6 v.) on ollut kovin pettynyt, kun lasten puuhanurkkaan ei ole ilmestynyt uusia artikkeleita. Poika on tullut isäänsä - on kova kyttäämään - ja haluaisimme välittää hänelle perintönä valppaan mielen ja kyttäysmyönteisen asenteen. Saisimmeko siis jatkoa Valtteri Vasikan seikkailuille?"

Ystävällisin terveisin, valppain mielin,

- P. K., Jyväskylä

Valtteri Vasikan puuhanurkkaan tulee kyllä uutta sisältöä, kunhan palstaa suunnittelevan komitean jäsenet, jotka ovat koulutettuja peruskoulunopettajia, ovat palanneet kesälomalta normaalin päivätyön rytmiin.

- Toimisto

Talolistan lisäysten peruuttaminen

"Olisiko mahdollista, että ette julkaisisi sivuillanne äsken teille lähettämiämme kyttääjäpaljastuksia. Tulimme katumapäälle ja emme halua menettää naapurisopua. Siis älkää julkaisko osoitteita; *********nkatu ** ja ** Kuopiosta - Kiitos jo etukäteen!!!"

- T.K. & M. G, Kuopio

Emme julkaisseet osoitteita, mutta tiedot ehtivät jo kirjautua automaattisesti rikospoliisin, tullin ja väestörekisterikeskuksen seurantajärjestelmiin.

- Toimisto

Jokainen on kyttääjä

"Minusta on ihanata, että onpi tämä 'kerho' olemassansa, koska jokainen meistä on kyttääjä ja kahtoo, 'että mitä se nyt tekköö, kun nuin hulluna huhkii...'."

- Nimetön

Jokaisessa suomalaisessa todellakin asuu pieni kyttääjä. Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry:n tiedotustoiminnan tavoitteeksi vuodelle 2003 on asetettu tämän seikan tekeminen tunnetuksi sekä 99 %:n jäsenyyspeitto suurissa taajamissa.

- Toimisto


Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita, voit lähettää meille myös omasi.




Aiemmat kirjepalstat:


28.2.2005
Vuokralainen kyttääjänä, hiljainen häiriöstä huomauttaminen, yksityisetsivien apu
22.1.2005
Huomiota kaipaavat kyttääjät, hajulla rankaiseminen, vuokra huoneistossa oleilun mukaan
15.1.2005
Valepuvut, puhelinvaihteet, häädön nopeuttaminen, asuntoautosta kyttääminen, sääntöjen merkitys
19.11.2004
Tupakointikielto vuokralaisille, ihmiset liikaa kotona, häätö omistusasunnosta
9.11.2004
Seniorikyttääjän syrjäyttäminen, äpärät, sopivat lomakohteet kyttääjälle
21.10.2004
Saattohoito, kyttääjien tunnuslaulut, rapun ovien avaaminen
9.10.2004
Omakotitalon kyttäysvinkkejä, oma elämä kyttäämällä, lasten kyttäyskasvatus
9.9.2004
Getho-alueet, vanhojen kyttääjien syrjäyttäminen, vuokralaisten pyörien sijoittaminen
27.8.2004
Pyörävaraston polttaminen, aloittelijan varusteet, liikkeentunnistus portaikossa
9.8.2004
Koiranpentujen häätäminen, oikeus tupakointiin, mainoskyltit
28.7.2004
Naapurien kannustaminen kyttäämään, kulunvalvonta, kuorsaus, kyttääjien palkitseminen
21.7.2004
Yksinäiset kyttääjät, ovisilmän ansaitseminen, naapurin lasten pieksäminen
13.7.2004
Pysäköintitila, arvovaltalaskuri, kyttäyksen kielioppi
6.7.2004
Paperin säästäminen, roskien tonkiminen, posti kyttääjän työpaikkana
23.6.2004
Naruhyppely, virukset, kyttäys vastapäisestä talosta, alastomuus asunnossa
16.6.2004
Irstaat äänet, juopot ja lapset, kirjaroviot, kyttäysloma
8.6.2004
Yksityisyys, tupakointi ulkona, läpinäkyvät talot
26.5.2004
Vieraspaikkakuntalaiset, kyttäystohtorit, kritiikkiä Mauno Hyttyselle
21.5.2004
Toyotan hankkiminen, arvauskyttäys, verovähennykset, huostaanotto
10.5.2004
Säädyttömyydet, TV-rajoitukset, rikkoutuneet moottoripyörät
29.4.2004
Naapurit eivät kiinnosta, liika vessan vetäminen, rikkoutunut periskooppi
22.4.2004
Rappukäytävän sulkeminen, vastakyttäys, Riitta Autolahden oikeustaistelu, pysäköinti talon eteen
15.4.2004
Pihan auraus, kyttäys maaseudulla, lorottelu rivitalossa
5.4.2004
Perustuslaki, syndikaatit yhtiökokouksissa, lukolliset roskikset
22.2.2004
Kantapääkävely ja sikiöseulonta, kyttäyksen tungettelevuus, webbikamerat
9.2.2004
Kyttäys ja arkkitehtuuri, verinäytteet
19.1.2004
Pientalokyttäys, kyttäyksellä tienaaminen, rapun valoissa säästäminen
9.1.2004
Kyttäysvauriot, kritiikkiä Kuukauden kyttääjälle, palovaroittimet, talonmiehen vaihto
11.12.2003
Kadonneet pyyhkeet, autohälyttimet, jääkaapin äänet, kritiikkiä Kuukauden kyttääjälle
3.12.2003
Pienet taajamat, hississä päivystäminen, sivujen suosittelu
20.11.2003
Parvekekoristeet, kritiikkiä Kuukauden kyttääjille, televisio
10.11.2003
Kirjopyykki, polkupyörien puhtaus, Kuukauden kyttääjän mielenterveys
5.11.2003
Pizzan vaarat, autosta kyttääminen, parkkiruutujen hinnat
28.10.2003
Asema kyttäysringissä, tupakointi tuuletusparvekkeella
19.10.2003
Lemmikkien kieltäminen, kantapääkävely
12.10.2003
DNA-laboratoriot, ulkomaalaiset
5.10.2003
Lasten kyttäystarvikkeet, hyväntuulisuus
29.9.2003
Pesukoneet, ullakon viihdekäyttö, meediot
21.9.2003
Tarkkailukopit, perhekyttäys, uudet vuokralaiset
14.9.2003
Häiritsevät äänieristeet, kellarivarkaudet, kannabis
7.9.2003
Automurtojen ehkäisy, kielletyt soittimet, kyttääjien syrjintä
29.8.2003
Siivoojat, vieraan talon kyttäys, vuorotyöläiset
24.8.2003
Tyhjät parkkipaikat, seksi
15.8.2003
Pommit, koulukyttäys, toimistojen siivouskyttäys
9.8.2003
Vesimittarit, puheenjohtajuus
1.8.2003
Yhtenäiset autot, pensasaidat
24.7.2003
Seniorikyttääjät, Internet-kyttäys
17.7.2003
Lontoon kyttääjät, laittomat ovisilmät
10.7.2003
Pihatalkoiden tähteet, talolistan laillisuus, rumat autot
3.7.2003
Kosteus saunassa, huumemusiikki, pakasteiden grillaaminen
27.6.2003
Tekemistä grilli-iltaan, kyttääjän arvovallan kasvattaminen
19.6.2003
Kameravalvonta, rasismi, paloturvallisuus
12.6.2003
Päihtyneet pyöräilijät, Kuukauden kyttääjä -ehdokkuus
>> Vanhemmat kirjepalstat