|
![]() Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.
|
Kirjeitä yleisöltäKirjepalstalla julkaistaan yleisön lähettämää palautetta. 15. 8. 2003Tämän viikon kirjepalstalla WWW-sivuillamme vierailleet lukijat esittävät mm. kysymyksiä pomminrakentelun etiikasta, koulukyttäämisestä ja ovisilmiin yhdistetyistä kameroista. Olemme saaneet myös kiinnostavan kirjeen kyttäämisestä toimistosiivouksen yhteydessä.Kannustusta pommin rakentamiseen?"Kannustatteko pommin rakentamista ja sen räjäyttämistä pihalla 'Jotta ilkialaston mies ilmestyy parvekkeelle'??? Harkitse vähän sanojas 'toimisto'."Tämä huomautus viittaa vuoden 2002 syyskuun kirjepalstalla esitettyyn kyttäysvinkkiin, joten huomauttaja on ollut todella tarkkaavainen ja tutustunut WWW-palvelumme sisältöön perinpohjaisesti. Kiitos hänelle siitä! Toivottavasti vinkistä on ollut hyötyä käytännössä. Tosin emme itse asiassa kannustaneet pommin rakentamiseen, vaan ainoastaan "järjestämään äänekkään välikohtauksen", mikä käytännössä merkitsee ammattitaitoiselle kyttääjälle sitä, että äänen aiheuttajaksi onnistutaan saamaan joku muu. - Toimisto Koulukyttäystä"Olen 12-vuotias poika ja olen harjoitellut kyttäämistä koulussa ja kärytellyt 'kavereita' tupakasta ja lunttaamisesta tietysti nimettömänä. Harrastaakohan tätä kukaan muu? Olisi kiva saada uusia ideoita. Nyt täytyy lopettaa, mennään isin kanssa pihagrillille katsomaan niinkuin isi sanoo et 'kuka vittu siellä polttaa makkarankuoria ja kaikkea roskaa'."Alle 18-vuotiaat eivät voi rekisteröityä Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry:n täysivaltaisiksi jäseniksi, mutta nuorisojaostollamme on paljon hauskaa viikkotoimintaa myös koululaisille. Pyydä isääsi tilaamaan sinulle yhdistyksen kautta koulukyttääjille julkaisemamme hauska opaskirja "Käry kävi!" (2001, 64 s.). - Toimisto Terveisiä tuoreelta kyttääjältä"Hei, luin jostain lehdestä muistaakseni sivustoistanne... TODELLA MAHTAVAA!!! Huumoria riitti ja vatsanahka edelleen arka nauramisesta, asiaakin oli ja testin mukaan olen kyttääjä ainesta! Jatkakaa samaan malliin!"Tervetuloa jäseneksi! - Toimisto Kyttäys toimistosiivoojana"Olen toimistosiivoajana eräässä suuressa arvostetussa firmassa. Yleensä siivoan huoneet silloin, kun henkilökunta ei itse ole paikalla. Olen kuitenkin tehnyt melko pitkällekin meneviä henkilöanalyysejä työntekijöistä heidän laatikoidensa sisällön, seinällä olevien kuvien ja sekä jopa tietokoneille tallennettujen/tallentuneen materiaalin perusteella.Viisainta on mennä vain rohkeasti suoraan firman johtajan juttusille. Yleensä näissä tapauksissa siivoojan kanssa sovitaan kyttäystehtävistä ja raportointimenettelystä. Yrityksen johto voi maksaa alaistensa kyttäämisestä myös pienen palkkion, koituuhan heille säästöjä, kun kyttääjää ei tarvitse palkata erikseen, vaan siivous hoituu samalla. - Toimisto Kameravalvonta ovisilmään"Ennen valvontalaitteistoni rakentelun aloittamista mietin vielä lakiteknisiä seikkoja, joista ei nettisivustoltanne löytynyt tietoa. Täytyykö ovisilmään kytketystä kamerasta tehdä ilmoitus rappukäytävään seuraavissa tapauksissa:Ovisilmään kytketyn kameran suhteen pätevät samat nyrkkisäännöt kuin muussakin kameravalvonnassa: lakipykäliin ei kannata turhaan alistua, mikäli ne on säädetty kunniallisten kansalaisten kyttäystyötä häiritsevässä tarkoituksessa, mutta jos kohteet saa kameravalvonnasta kertovilla kylteillä sopivasti pelon valtaan, kylteistä voi olla paljon hyötyä. - Toimisto Vaikeat kysymykset"S****NAN AMATÖÖRIKYTTÄÄJÄT! OLEN S****NA LÄHETTÄNYT KIRJE PALSTALLENNE MONTA TÄRKEÄÄKYSYMYSTÄ JA NEUVOA ETTEKÄ S****NAT KOSKAAN JULKAISE NIITÄ TAI VASTAANIIHIN!Ikävä kyllä emme osaa vastata tälläkään kertaa. - Toimisto Kritiikkiä Kuukauden kyttääjälle"Paheksun jyrkästi elokuun kyttääjän valintaa! Semmoinen mekkaloitsija. Meidän taloyhtiössä onneksi voi soittaa musiikkia niin kovaa kuin haluaa, koska meillä on äärimmäisen tehokas äänieristys. Tiedän sen siitä, kun olen yrittänyt kytätä seinänaapurina asuvaa eläkeläispariskuntaa, eikä ikinä ole kuulunut pihaustakaan. Itse asiassa minun on suorastaan pakko luukuttaa melkein täysiä, koska minulla on niin pitkälle edennyt kuulovaurio."Hyvä! Älkää antako epäkohteliaiden eläkeläisten häiritä asumistanne ja sortaa teitä invaliditeettinne vuoksi. - Toimisto Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita, voit lähettää meille myös omasi. |
Aiemmat kirjepalstat:
28.2.2005 Vuokralainen kyttääjänä, hiljainen häiriöstä huomauttaminen, yksityisetsivien apu 22.1.2005 Huomiota kaipaavat kyttääjät, hajulla rankaiseminen, vuokra huoneistossa oleilun mukaan 15.1.2005 Valepuvut, puhelinvaihteet, häädön nopeuttaminen, asuntoautosta kyttääminen, sääntöjen merkitys 19.11.2004 Tupakointikielto vuokralaisille, ihmiset liikaa kotona, häätö omistusasunnosta 9.11.2004 Seniorikyttääjän syrjäyttäminen, äpärät, sopivat lomakohteet kyttääjälle 21.10.2004 Saattohoito, kyttääjien tunnuslaulut, rapun ovien avaaminen 9.10.2004 Omakotitalon kyttäysvinkkejä, oma elämä kyttäämällä, lasten kyttäyskasvatus 9.9.2004 Getho-alueet, vanhojen kyttääjien syrjäyttäminen, vuokralaisten pyörien sijoittaminen 27.8.2004 Pyörävaraston polttaminen, aloittelijan varusteet, liikkeentunnistus portaikossa 9.8.2004 Koiranpentujen häätäminen, oikeus tupakointiin, mainoskyltit 28.7.2004 Naapurien kannustaminen kyttäämään, kulunvalvonta, kuorsaus, kyttääjien palkitseminen 21.7.2004 Yksinäiset kyttääjät, ovisilmän ansaitseminen, naapurin lasten pieksäminen 13.7.2004 Pysäköintitila, arvovaltalaskuri, kyttäyksen kielioppi 6.7.2004 Paperin säästäminen, roskien tonkiminen, posti kyttääjän työpaikkana 23.6.2004 Naruhyppely, virukset, kyttäys vastapäisestä talosta, alastomuus asunnossa 16.6.2004 Irstaat äänet, juopot ja lapset, kirjaroviot, kyttäysloma 8.6.2004 Yksityisyys, tupakointi ulkona, läpinäkyvät talot 26.5.2004 Vieraspaikkakuntalaiset, kyttäystohtorit, kritiikkiä Mauno Hyttyselle 21.5.2004 Toyotan hankkiminen, arvauskyttäys, verovähennykset, huostaanotto 10.5.2004 Säädyttömyydet, TV-rajoitukset, rikkoutuneet moottoripyörät 29.4.2004 Naapurit eivät kiinnosta, liika vessan vetäminen, rikkoutunut periskooppi 22.4.2004 Rappukäytävän sulkeminen, vastakyttäys, Riitta Autolahden oikeustaistelu, pysäköinti talon eteen 15.4.2004 Pihan auraus, kyttäys maaseudulla, lorottelu rivitalossa 5.4.2004 Perustuslaki, syndikaatit yhtiökokouksissa, lukolliset roskikset 22.2.2004 Kantapääkävely ja sikiöseulonta, kyttäyksen tungettelevuus, webbikamerat 9.2.2004 Kyttäys ja arkkitehtuuri, verinäytteet 19.1.2004 Pientalokyttäys, kyttäyksellä tienaaminen, rapun valoissa säästäminen 9.1.2004 Kyttäysvauriot, kritiikkiä Kuukauden kyttääjälle, palovaroittimet, talonmiehen vaihto 11.12.2003 Kadonneet pyyhkeet, autohälyttimet, jääkaapin äänet, kritiikkiä Kuukauden kyttääjälle 3.12.2003 Pienet taajamat, hississä päivystäminen, sivujen suosittelu 20.11.2003 Parvekekoristeet, kritiikkiä Kuukauden kyttääjille, televisio 10.11.2003 Kirjopyykki, polkupyörien puhtaus, Kuukauden kyttääjän mielenterveys 5.11.2003 Pizzan vaarat, autosta kyttääminen, parkkiruutujen hinnat 28.10.2003 Asema kyttäysringissä, tupakointi tuuletusparvekkeella 19.10.2003 Lemmikkien kieltäminen, kantapääkävely 12.10.2003 DNA-laboratoriot, ulkomaalaiset 5.10.2003 Lasten kyttäystarvikkeet, hyväntuulisuus 29.9.2003 Pesukoneet, ullakon viihdekäyttö, meediot 21.9.2003 Tarkkailukopit, perhekyttäys, uudet vuokralaiset 14.9.2003 Häiritsevät äänieristeet, kellarivarkaudet, kannabis 7.9.2003 Automurtojen ehkäisy, kielletyt soittimet, kyttääjien syrjintä 29.8.2003 Siivoojat, vieraan talon kyttäys, vuorotyöläiset 24.8.2003 Tyhjät parkkipaikat, seksi 15.8.2003 Pommit, koulukyttäys, toimistojen siivouskyttäys 9.8.2003 Vesimittarit, puheenjohtajuus 1.8.2003 Yhtenäiset autot, pensasaidat 24.7.2003 Seniorikyttääjät, Internet-kyttäys 17.7.2003 Lontoon kyttääjät, laittomat ovisilmät 10.7.2003 Pihatalkoiden tähteet, talolistan laillisuus, rumat autot 3.7.2003 Kosteus saunassa, huumemusiikki, pakasteiden grillaaminen 27.6.2003 Tekemistä grilli-iltaan, kyttääjän arvovallan kasvattaminen 19.6.2003 Kameravalvonta, rasismi, paloturvallisuus 12.6.2003 Päihtyneet pyöräilijät, Kuukauden kyttääjä -ehdokkuus >> Vanhemmat kirjepalstat |