|
![]() Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.
|
Kirjeitä yleisöltäKirjepalstalla julkaistaan yleisön lähettämää palautetta. 14. 9. 2003Viikon kirjepalstalla kysellään kyttäystä haittaavista äänieristeistä ja kannabiksen kyttäämisestä. Olemme saaneet myös innoittavan kertomuksen kellarivarkaan ojentamisesta.Kiusalliset äänieristeet"Kauan kyttäykseni kohteena ollut naapurini ilmoitti minulle eilen äänieristävänsä asuntonsa saamiensa äänekkyydestä johtuvien heippalappujen johdosta. En järkytyksestäni pystynyt edes huomauttamaan hänen sillä hetkellä jaloissaan olevista lähes kuraisista kengistä. Onko jotain säädöstä jolla voisin tämän kyttäämistä terrorisoivan teon estää?"Kunnollisten äänieristeiden asentaminen vaatii remonttia, josta tietysti aiheutuu huomattavaa melua, joten asentamisen voi meluhaittoihin vetoamalla ilman muuta kieltää. - Toimisto Kellarivaraston puolustaminen"Olimme vaimoni Hjördiksen kanssa olleet aina ihan peruskyttääjiä. Kaikki naapurustossa aavistivat, että kanssamme ei kannattaisi alkaa ryppyilemään. Varsinkin uusien asukkaiden parissa vallitsi sellainen 'Herran pelko on viisauden alku' -mentaliteetti. Olinhan sentään toiminut taloyhtiön kokousten toisena pöytäkirjantarkastajana jo vuosien ajan. Juhannuksen aikoihin alkoi kuitenkin tapahtumaan kummia. Olimme yhdessä vaimoni kanssa valmistaneet mitä parhainta kotiviiniä juhannusta ja muita juhlapäiviä kuten pääsiäistä silmälläpitäen. Asetimme pullotetun viinin verkkokellariimme, jotta maku kehittyisi vielä hieman. Kuitenkin kerta toisensa jälkeen huomasin, että pulloja alkoi hämärissä olosuhteissa katoamaan lukollisesta verkkokellaristamme.Tätä niksiä voidaan varmasti pienin muutoksin soveltaa aivan kaikkien esineiden ja elintarvikkeiden suojelemiseen, joita varastossa säilytetään. Aineella voi käsitellä esimerkiksi talvitakit, jalkineet, hillot, sukset ja huonekalut, jolloin mahdollinen voro saa ansionsa mukaan. - Toimisto Kritiikkiä Tampereelta"voi piru kun yhet on vajaita!!!"Kiitos palautteesta! Ikävää että olemme mielestänne vajaita. - Toimisto Hyötyä huumausaineista"naapurini parvekkeelta leijailee usein illanviettojen yhteydessä makea kannabiksen tuoksu? kehen voin ottaa yhteyttä? poliisi vai taloyhtiön natsi-pj? olisiko parasta itse soluttautua juhliin ja seurata liigaa lähemmin ja pidempään?"Kannabis ei ole koskaan yksin. Kannattaa tarkkailla lähiseutua: kun kaupungissa seuraavaksi tapahtuu jokin rikos, on selvää, että naapurin narkomaanit ovat olleet asialla. - Toimisto Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita, voit lähettää meille myös omasi. |
Aiemmat kirjepalstat:
28.2.2005 Vuokralainen kyttääjänä, hiljainen häiriöstä huomauttaminen, yksityisetsivien apu 22.1.2005 Huomiota kaipaavat kyttääjät, hajulla rankaiseminen, vuokra huoneistossa oleilun mukaan 15.1.2005 Valepuvut, puhelinvaihteet, häädön nopeuttaminen, asuntoautosta kyttääminen, sääntöjen merkitys 19.11.2004 Tupakointikielto vuokralaisille, ihmiset liikaa kotona, häätö omistusasunnosta 9.11.2004 Seniorikyttääjän syrjäyttäminen, äpärät, sopivat lomakohteet kyttääjälle 21.10.2004 Saattohoito, kyttääjien tunnuslaulut, rapun ovien avaaminen 9.10.2004 Omakotitalon kyttäysvinkkejä, oma elämä kyttäämällä, lasten kyttäyskasvatus 9.9.2004 Getho-alueet, vanhojen kyttääjien syrjäyttäminen, vuokralaisten pyörien sijoittaminen 27.8.2004 Pyörävaraston polttaminen, aloittelijan varusteet, liikkeentunnistus portaikossa 9.8.2004 Koiranpentujen häätäminen, oikeus tupakointiin, mainoskyltit 28.7.2004 Naapurien kannustaminen kyttäämään, kulunvalvonta, kuorsaus, kyttääjien palkitseminen 21.7.2004 Yksinäiset kyttääjät, ovisilmän ansaitseminen, naapurin lasten pieksäminen 13.7.2004 Pysäköintitila, arvovaltalaskuri, kyttäyksen kielioppi 6.7.2004 Paperin säästäminen, roskien tonkiminen, posti kyttääjän työpaikkana 23.6.2004 Naruhyppely, virukset, kyttäys vastapäisestä talosta, alastomuus asunnossa 16.6.2004 Irstaat äänet, juopot ja lapset, kirjaroviot, kyttäysloma 8.6.2004 Yksityisyys, tupakointi ulkona, läpinäkyvät talot 26.5.2004 Vieraspaikkakuntalaiset, kyttäystohtorit, kritiikkiä Mauno Hyttyselle 21.5.2004 Toyotan hankkiminen, arvauskyttäys, verovähennykset, huostaanotto 10.5.2004 Säädyttömyydet, TV-rajoitukset, rikkoutuneet moottoripyörät 29.4.2004 Naapurit eivät kiinnosta, liika vessan vetäminen, rikkoutunut periskooppi 22.4.2004 Rappukäytävän sulkeminen, vastakyttäys, Riitta Autolahden oikeustaistelu, pysäköinti talon eteen 15.4.2004 Pihan auraus, kyttäys maaseudulla, lorottelu rivitalossa 5.4.2004 Perustuslaki, syndikaatit yhtiökokouksissa, lukolliset roskikset 22.2.2004 Kantapääkävely ja sikiöseulonta, kyttäyksen tungettelevuus, webbikamerat 9.2.2004 Kyttäys ja arkkitehtuuri, verinäytteet 19.1.2004 Pientalokyttäys, kyttäyksellä tienaaminen, rapun valoissa säästäminen 9.1.2004 Kyttäysvauriot, kritiikkiä Kuukauden kyttääjälle, palovaroittimet, talonmiehen vaihto 11.12.2003 Kadonneet pyyhkeet, autohälyttimet, jääkaapin äänet, kritiikkiä Kuukauden kyttääjälle 3.12.2003 Pienet taajamat, hississä päivystäminen, sivujen suosittelu 20.11.2003 Parvekekoristeet, kritiikkiä Kuukauden kyttääjille, televisio 10.11.2003 Kirjopyykki, polkupyörien puhtaus, Kuukauden kyttääjän mielenterveys 5.11.2003 Pizzan vaarat, autosta kyttääminen, parkkiruutujen hinnat 28.10.2003 Asema kyttäysringissä, tupakointi tuuletusparvekkeella 19.10.2003 Lemmikkien kieltäminen, kantapääkävely 12.10.2003 DNA-laboratoriot, ulkomaalaiset 5.10.2003 Lasten kyttäystarvikkeet, hyväntuulisuus 29.9.2003 Pesukoneet, ullakon viihdekäyttö, meediot 21.9.2003 Tarkkailukopit, perhekyttäys, uudet vuokralaiset 14.9.2003 Häiritsevät äänieristeet, kellarivarkaudet, kannabis 7.9.2003 Automurtojen ehkäisy, kielletyt soittimet, kyttääjien syrjintä 29.8.2003 Siivoojat, vieraan talon kyttäys, vuorotyöläiset 24.8.2003 Tyhjät parkkipaikat, seksi 15.8.2003 Pommit, koulukyttäys, toimistojen siivouskyttäys 9.8.2003 Vesimittarit, puheenjohtajuus 1.8.2003 Yhtenäiset autot, pensasaidat 24.7.2003 Seniorikyttääjät, Internet-kyttäys 17.7.2003 Lontoon kyttääjät, laittomat ovisilmät 10.7.2003 Pihatalkoiden tähteet, talolistan laillisuus, rumat autot 3.7.2003 Kosteus saunassa, huumemusiikki, pakasteiden grillaaminen 27.6.2003 Tekemistä grilli-iltaan, kyttääjän arvovallan kasvattaminen 19.6.2003 Kameravalvonta, rasismi, paloturvallisuus 12.6.2003 Päihtyneet pyöräilijät, Kuukauden kyttääjä -ehdokkuus >> Vanhemmat kirjepalstat |