|
![]() Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.
|
Kirjeitä yleisöltäKirjepalstalla julkaistaan yleisön lähettämää palautetta. 19. 10. 2003Viikon kirjepalstalla kysellään lemmikkieläinten täsmäkieltämisestä ja kantapääkävelyn ehkäisemisestä. Kiitokset myös niille lukijoille, joiden kirjeet eivät tällä kertaa vielä ehtineet mukaan palstalle.Taloluettelon karttalinkit"Minne ovat kadonneet kartat taloluettelosta, olisin halunnut varmistua erään kadun ja talon sijainnista."Taloluettelomme aikaisemmin käyttämä karttapalvelu on muuttanut järjestelmäänsä niin, ettei suora linkittäminen osoitteen perusteella enää toimi. Osoitetietoja voi etsiä osoitteesta www.maporama.com tai jostakin suomalaisesta karttapalvelusta. - Toimisto Lemmikkien täsmäkieltäminen"Haluaisin täsmäkieltää taloyhtiöstämme isot koirat, kissat, marsut ja kanarialinnut sillä nämähän monin tavoin häiritsevät rauhaa ja minun oma villakoirani Rufus pelkää edellä mainittuja kuollakseen. Ongelma on se että syyllisiin suhtaudutaan muiden asukkaiden osalta hempeillen ja vaikka eläinten täyskielto saakin kannatusta on se mahdoton ajatus, sillä en voi luopua Rufuksesta. Olkaa niin kilttejä ja auttakaa, mitä tulisi tehdä?"Jos muille asukkaille raportoi riittävän ahkerasti toisten lemmikkien virheistä, he alkavat varmasti uskoa ennen pitkää, että oma koiranne on talon ainoa kaupunkiasumiseen tottunut eläin. Suosittelemme tutustumista maaliskuun 2003 Kuukauden kyttääjään, joka on sekä koiranomistaja että ansioitunut lemmikkikyttääjä. - Toimisto Kantapääkävely, siunaus vai kirous?"Olisiko mahdollista (esim. sosiaali- ja terveysministeriön tuella tai rahoituksella) järjestää kävelykursseja kerrostaloasumisen tarpeisiin? Saamieni tietojen mukaan ainakin täällä Jyväskylässä harjoitetaan häpeilemättä etenkin suomalaisnaisille tyypillistä kanta-astumista sisätiloissa öiseen aikaan, ja kerrostaloissa (meidän taloyhtiössä hiljaisuus alkaa vasta klo 22.00 ja olen yrittänyt ponnekkaasti saada sen alkamaan jo 21.00, mutta turhaan) se aiheuttaa suunnattomia järjestyssääntöjen loukkauksia. Jonkinlainen eheyttävän kävelyn 30 ov:n peruskurssi hyvän ruokahalun omaaville suomalaisneidoille olisi enemmän kuin paikallaan jo yksin JÄRJESTYKSEN ylläpitämiseksi.Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry:n piirissä on kaksi koulukuntaa kantapääkävelystä. Vaikka ylipainoisten aiheuttama töminä kiusaakin ketä tahansa normaalikuuloista, osa huonokuuloisista kyttääjistä toivoo kantapääkävelyperinteen säilyttämistä. Varsinkin vanhempi kyttääjäpolvi, jonka edustajat ovat pääsääntöisesti huonompikuuloisia, vastustaa kantapääkävelyn ehkäisemiseen tähtääviä pakkokursseja, koska askeläänten perusteella naapurien elämänrytmin seuraaminen on lasten leikkiä. Eläkeläisten etujärjestöt ovat tiettävästi hakemassa tämän suomalaisen perinneharrastuksen vaalimiseen jopa opetusministeriön apurahaa (kulttuuriperinne, maaseutu- ja työväenkulttuurin tallentaminen ja tutkiminen, hakuaika päättyy 31. 10.) - Toimisto Tarvitaanko kyttääjiä?"S******n m****t ja r*******t, teitä ei tarvitse kukaan! Eläkää omaa elämäänne älkääkä tunkeutuko muitten elämään. Tuollainen meininki mitä harjoitatte on vainoharhaista ja paskamaista! Minä vihaan teitä."Mutta ajatelkaa toki, kuinka yksinäistä ja turvatonta kerrostalossa olisi ilman naapurista välittäviä kyttääjiä. - Toimisto Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita, voit lähettää meille myös omasi. |
Aiemmat kirjepalstat:
28.2.2005 Vuokralainen kyttääjänä, hiljainen häiriöstä huomauttaminen, yksityisetsivien apu 22.1.2005 Huomiota kaipaavat kyttääjät, hajulla rankaiseminen, vuokra huoneistossa oleilun mukaan 15.1.2005 Valepuvut, puhelinvaihteet, häädön nopeuttaminen, asuntoautosta kyttääminen, sääntöjen merkitys 19.11.2004 Tupakointikielto vuokralaisille, ihmiset liikaa kotona, häätö omistusasunnosta 9.11.2004 Seniorikyttääjän syrjäyttäminen, äpärät, sopivat lomakohteet kyttääjälle 21.10.2004 Saattohoito, kyttääjien tunnuslaulut, rapun ovien avaaminen 9.10.2004 Omakotitalon kyttäysvinkkejä, oma elämä kyttäämällä, lasten kyttäyskasvatus 9.9.2004 Getho-alueet, vanhojen kyttääjien syrjäyttäminen, vuokralaisten pyörien sijoittaminen 27.8.2004 Pyörävaraston polttaminen, aloittelijan varusteet, liikkeentunnistus portaikossa 9.8.2004 Koiranpentujen häätäminen, oikeus tupakointiin, mainoskyltit 28.7.2004 Naapurien kannustaminen kyttäämään, kulunvalvonta, kuorsaus, kyttääjien palkitseminen 21.7.2004 Yksinäiset kyttääjät, ovisilmän ansaitseminen, naapurin lasten pieksäminen 13.7.2004 Pysäköintitila, arvovaltalaskuri, kyttäyksen kielioppi 6.7.2004 Paperin säästäminen, roskien tonkiminen, posti kyttääjän työpaikkana 23.6.2004 Naruhyppely, virukset, kyttäys vastapäisestä talosta, alastomuus asunnossa 16.6.2004 Irstaat äänet, juopot ja lapset, kirjaroviot, kyttäysloma 8.6.2004 Yksityisyys, tupakointi ulkona, läpinäkyvät talot 26.5.2004 Vieraspaikkakuntalaiset, kyttäystohtorit, kritiikkiä Mauno Hyttyselle 21.5.2004 Toyotan hankkiminen, arvauskyttäys, verovähennykset, huostaanotto 10.5.2004 Säädyttömyydet, TV-rajoitukset, rikkoutuneet moottoripyörät 29.4.2004 Naapurit eivät kiinnosta, liika vessan vetäminen, rikkoutunut periskooppi 22.4.2004 Rappukäytävän sulkeminen, vastakyttäys, Riitta Autolahden oikeustaistelu, pysäköinti talon eteen 15.4.2004 Pihan auraus, kyttäys maaseudulla, lorottelu rivitalossa 5.4.2004 Perustuslaki, syndikaatit yhtiökokouksissa, lukolliset roskikset 22.2.2004 Kantapääkävely ja sikiöseulonta, kyttäyksen tungettelevuus, webbikamerat 9.2.2004 Kyttäys ja arkkitehtuuri, verinäytteet 19.1.2004 Pientalokyttäys, kyttäyksellä tienaaminen, rapun valoissa säästäminen 9.1.2004 Kyttäysvauriot, kritiikkiä Kuukauden kyttääjälle, palovaroittimet, talonmiehen vaihto 11.12.2003 Kadonneet pyyhkeet, autohälyttimet, jääkaapin äänet, kritiikkiä Kuukauden kyttääjälle 3.12.2003 Pienet taajamat, hississä päivystäminen, sivujen suosittelu 20.11.2003 Parvekekoristeet, kritiikkiä Kuukauden kyttääjille, televisio 10.11.2003 Kirjopyykki, polkupyörien puhtaus, Kuukauden kyttääjän mielenterveys 5.11.2003 Pizzan vaarat, autosta kyttääminen, parkkiruutujen hinnat 28.10.2003 Asema kyttäysringissä, tupakointi tuuletusparvekkeella 19.10.2003 Lemmikkien kieltäminen, kantapääkävely 12.10.2003 DNA-laboratoriot, ulkomaalaiset 5.10.2003 Lasten kyttäystarvikkeet, hyväntuulisuus 29.9.2003 Pesukoneet, ullakon viihdekäyttö, meediot 21.9.2003 Tarkkailukopit, perhekyttäys, uudet vuokralaiset 14.9.2003 Häiritsevät äänieristeet, kellarivarkaudet, kannabis 7.9.2003 Automurtojen ehkäisy, kielletyt soittimet, kyttääjien syrjintä 29.8.2003 Siivoojat, vieraan talon kyttäys, vuorotyöläiset 24.8.2003 Tyhjät parkkipaikat, seksi 15.8.2003 Pommit, koulukyttäys, toimistojen siivouskyttäys 9.8.2003 Vesimittarit, puheenjohtajuus 1.8.2003 Yhtenäiset autot, pensasaidat 24.7.2003 Seniorikyttääjät, Internet-kyttäys 17.7.2003 Lontoon kyttääjät, laittomat ovisilmät 10.7.2003 Pihatalkoiden tähteet, talolistan laillisuus, rumat autot 3.7.2003 Kosteus saunassa, huumemusiikki, pakasteiden grillaaminen 27.6.2003 Tekemistä grilli-iltaan, kyttääjän arvovallan kasvattaminen 19.6.2003 Kameravalvonta, rasismi, paloturvallisuus 12.6.2003 Päihtyneet pyöräilijät, Kuukauden kyttääjä -ehdokkuus >> Vanhemmat kirjepalstat |