|
![]() Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.
|
Kirjeitä yleisöltäKirjepalstalla julkaistaan yleisön lähettämää palautetta. 5. 11. 2003Tämänkertaisella kirjepalstalla on lukijoiden terveisiä taloluettelosta ja tuoreimmasta Kuukauden kyttääjästä ja ehdotuksia autosta käsin tapahtuvaan kyttäämiseen. Meiltä kysytään myös mm. pizzan vaaroista ja pysäköintiruutujen vuokrahinnoista.Uuden kodin valitseminen"KIITOS! Jouduin vahingossa näille sivuille, mutta totesin tämän olevan suuri apu, jos on esim. ostamassa asuntoa! Eli voi heti tsekata pois pahimmat Hörhölät!"Hauska kuulla, että taloluettelosta on käytännön hyötyä. Muistutamme kuitenkin, että ihmiset ovat erilaisia, ja kaikki viihtyvät hieman eri tyyppisissä kohteissa. Onhan esimerkiksi sellaisessa kerrostalossa, jossa esiintyy jatkuvia järjestyshäiriöitä, paljon harrastusmahdollisuuksia taitavalle kyttääjälle. - Toimisto Yksityisyydestä"Te kyttääjät olette täysiä pellejä jokaisella pitää olla sentään yksityisyys HANKKIKAA ELÄMÄ ÄLÄKÄÄKÄ KYTÄKKÖ TOISIA"Saimme tämän palautteen n. 20 minuuttia sen jälkeen, kun tuore artikkeli marraskuun Kuukauden kyttääjästä oli julkaistu. Kuukauden kyttääjä Riitta Autolahti ilmaisee mielipahansa sen johdosta, että hänen yksityiselämäänsä ja kyttäysharrastustaan kritisoidaan perusteettomasti. - Toimisto Vaarallinen ravinto"Taloyhtiössämme asuva häirikköaines tilaa useasti paikallisista pitserioista roskaruokaa. Koska yleensä pitsan toimittaa ulkomaalainen henkilö, olemmekin huolestuneita siitä, että mahtaakohan näin mahdollisesti levitä tauteja ja loisia joille talossa asuvat suomalaiset voivat altistua?Ulkomaalaisten pikaruoka sisältää tunnetusti myös kissan- ja rotanlihaa, joten huoli ei tietenkään perustu rasismiin vaan elintarvikkeita koskeviin terveysmääräyksiin. Turvallisinta on kieltää myös tyhjien pizzalaatikoiden vieminen taloyhtiön roskien joukkoon. Noutopizzan käsite voidaan määritellä sellaiseksi, että asukas noutaa pizzan ravintolasta, ja lähetti noutaa ruokailun jälkeen asunnon ulkopuolelta tyhjät pahvipakkaukset ja hävittää ne ongelmajätteenä. - Toimisto Autossa istuminen"Istumme iltaisin siskoni kanssa pimeässä autossa, joka on parkeerattu niin, että siitä on suora näkyvyys talomme alaovelle ja myös olohuoneen ikkunoihin. Ohi kulkevat eivät huomaa varoa sanojaan vaan puhuvat estottomasti (yleensä rahavaikeuksistaan). Näin olemme saaneet myös selville naapureiden vieraat ja kotiintuloajat. Oma yläkerran asuntomme mahdollistaa myös alakertalaisten ruokailutottumusten kyttäämisen, tuoksun perusteella. Alakertaan vievien patteriputkien ansiosta voi nimittäin lattianrajassa nuuhkia erittäin paljastavia hajuja.Tupakointi, alkoholinkäyttö ,parfyymien ja ruokien hajut erottuvat jo muutaman tunnin harjoittelun jälkeen."Pysäköidystä autosta käsin tapahtuva kyttääminen on hyödyllinen ja tehokas harrastus, joka on tuttu myös amerikkalaisten elokuvien poliisikäytännöistä. Suomessa suosituinta on kuvatun kaltainen henkilöautossa istuskelemalla suoritettu salakuuntelu, mutta kannattaa harkita myös elokuvista tuttua pakettiautoa ja äänenvahvistinlaitteistoa. - Toimisto Eroon isännöitsijästä?"Voisitteko neuvoa miten nykyinen isännöitsijämme saataisiin eroamaan tehtävästään. Koska olisin itse parempi. Olen tuonut taloyhtiöömme lukuisia rahaa säästäviä ja muutenkin hyviä ehdotuksia, jotka nykyinen isännöitsiämme hylkää mitä merkillisemmillä tekosyillä. Ehdotin väliovien poistamista ja tirkkausreikien uudelleen asenusta ,niin että käytävästä voisi nähdä asuntoon eikä päinvastoin. Talossamme asuu paljon iäkkäitä ja yksinäisiä ihmisiä jotka tapaturman tai sairaskohtauksen satuttua olisi helpompi huomata ja pelastaa. Edesvastuuton isännöitsijämme hylkäsi ehdotuksen salaisella lippuäänestyksellä jonka tulos oli mukamas 1/39."Kyttäyskulttuuria jarruttavat isännöitsijät ovat ongelmana monissa taloyhtiöissä. Muutamia neuvoja tilanteen ratkaisemiseksi löytyy artikkelistamme Liberaalit isännöitsijät - aikamme ongelma. Tässä tapauksessa suljetun lippuäänestyksen tulos vaikuttaa ilman tarkempia tutkimuksiakin niin selvästi väärennetyltä, että isännöitsijä pitäisi voida vaihtaa välittömästi vilppiin vetoamalla. - Toimisto Parkkiruutujen hinnat"Pakettiauton omistajana olen huomannut kuinka henkilöautoista poistuttaessa avattu ovi ylittää parkkiviivan. Joten eikö olisi kohtuullista että henkilöauton omistajat maksaisivat kaksi vuokrapaikkaa? Itse huomaavaisena ihmisenä kuljen takaluukusta."Luonnollisesti asukkaan on maksettava parkkiruutujen vuokra niistä ruuduista, joita hän käyttää, eikä omistamiensa ajoneuvojen määrän mukaan. Parkkiruudun vuokra pitäisi lisäksi määritellä ajoneuvon koon ja painon perusteella, koska nämä tekijät vaikuttavat suoraan pysäköintialueen hoitokustannuksiin (määräytyyhän huoneiston yhtiövastikekin neliömäärän mukaan). Hyvä tapa on myös parkkiruudun hintaan kohdistuva kerroin, jonka suuruus riippuu ajoneuvon merkistä ja vuosimallista samaan tapaan kuin autovakuutusten hinnat. - Toimisto Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita, voit lähettää meille myös omasi. |
Aiemmat kirjepalstat:
28.2.2005 Vuokralainen kyttääjänä, hiljainen häiriöstä huomauttaminen, yksityisetsivien apu 22.1.2005 Huomiota kaipaavat kyttääjät, hajulla rankaiseminen, vuokra huoneistossa oleilun mukaan 15.1.2005 Valepuvut, puhelinvaihteet, häädön nopeuttaminen, asuntoautosta kyttääminen, sääntöjen merkitys 19.11.2004 Tupakointikielto vuokralaisille, ihmiset liikaa kotona, häätö omistusasunnosta 9.11.2004 Seniorikyttääjän syrjäyttäminen, äpärät, sopivat lomakohteet kyttääjälle 21.10.2004 Saattohoito, kyttääjien tunnuslaulut, rapun ovien avaaminen 9.10.2004 Omakotitalon kyttäysvinkkejä, oma elämä kyttäämällä, lasten kyttäyskasvatus 9.9.2004 Getho-alueet, vanhojen kyttääjien syrjäyttäminen, vuokralaisten pyörien sijoittaminen 27.8.2004 Pyörävaraston polttaminen, aloittelijan varusteet, liikkeentunnistus portaikossa 9.8.2004 Koiranpentujen häätäminen, oikeus tupakointiin, mainoskyltit 28.7.2004 Naapurien kannustaminen kyttäämään, kulunvalvonta, kuorsaus, kyttääjien palkitseminen 21.7.2004 Yksinäiset kyttääjät, ovisilmän ansaitseminen, naapurin lasten pieksäminen 13.7.2004 Pysäköintitila, arvovaltalaskuri, kyttäyksen kielioppi 6.7.2004 Paperin säästäminen, roskien tonkiminen, posti kyttääjän työpaikkana 23.6.2004 Naruhyppely, virukset, kyttäys vastapäisestä talosta, alastomuus asunnossa 16.6.2004 Irstaat äänet, juopot ja lapset, kirjaroviot, kyttäysloma 8.6.2004 Yksityisyys, tupakointi ulkona, läpinäkyvät talot 26.5.2004 Vieraspaikkakuntalaiset, kyttäystohtorit, kritiikkiä Mauno Hyttyselle 21.5.2004 Toyotan hankkiminen, arvauskyttäys, verovähennykset, huostaanotto 10.5.2004 Säädyttömyydet, TV-rajoitukset, rikkoutuneet moottoripyörät 29.4.2004 Naapurit eivät kiinnosta, liika vessan vetäminen, rikkoutunut periskooppi 22.4.2004 Rappukäytävän sulkeminen, vastakyttäys, Riitta Autolahden oikeustaistelu, pysäköinti talon eteen 15.4.2004 Pihan auraus, kyttäys maaseudulla, lorottelu rivitalossa 5.4.2004 Perustuslaki, syndikaatit yhtiökokouksissa, lukolliset roskikset 22.2.2004 Kantapääkävely ja sikiöseulonta, kyttäyksen tungettelevuus, webbikamerat 9.2.2004 Kyttäys ja arkkitehtuuri, verinäytteet 19.1.2004 Pientalokyttäys, kyttäyksellä tienaaminen, rapun valoissa säästäminen 9.1.2004 Kyttäysvauriot, kritiikkiä Kuukauden kyttääjälle, palovaroittimet, talonmiehen vaihto 11.12.2003 Kadonneet pyyhkeet, autohälyttimet, jääkaapin äänet, kritiikkiä Kuukauden kyttääjälle 3.12.2003 Pienet taajamat, hississä päivystäminen, sivujen suosittelu 20.11.2003 Parvekekoristeet, kritiikkiä Kuukauden kyttääjille, televisio 10.11.2003 Kirjopyykki, polkupyörien puhtaus, Kuukauden kyttääjän mielenterveys 5.11.2003 Pizzan vaarat, autosta kyttääminen, parkkiruutujen hinnat 28.10.2003 Asema kyttäysringissä, tupakointi tuuletusparvekkeella 19.10.2003 Lemmikkien kieltäminen, kantapääkävely 12.10.2003 DNA-laboratoriot, ulkomaalaiset 5.10.2003 Lasten kyttäystarvikkeet, hyväntuulisuus 29.9.2003 Pesukoneet, ullakon viihdekäyttö, meediot 21.9.2003 Tarkkailukopit, perhekyttäys, uudet vuokralaiset 14.9.2003 Häiritsevät äänieristeet, kellarivarkaudet, kannabis 7.9.2003 Automurtojen ehkäisy, kielletyt soittimet, kyttääjien syrjintä 29.8.2003 Siivoojat, vieraan talon kyttäys, vuorotyöläiset 24.8.2003 Tyhjät parkkipaikat, seksi 15.8.2003 Pommit, koulukyttäys, toimistojen siivouskyttäys 9.8.2003 Vesimittarit, puheenjohtajuus 1.8.2003 Yhtenäiset autot, pensasaidat 24.7.2003 Seniorikyttääjät, Internet-kyttäys 17.7.2003 Lontoon kyttääjät, laittomat ovisilmät 10.7.2003 Pihatalkoiden tähteet, talolistan laillisuus, rumat autot 3.7.2003 Kosteus saunassa, huumemusiikki, pakasteiden grillaaminen 27.6.2003 Tekemistä grilli-iltaan, kyttääjän arvovallan kasvattaminen 19.6.2003 Kameravalvonta, rasismi, paloturvallisuus 12.6.2003 Päihtyneet pyöräilijät, Kuukauden kyttääjä -ehdokkuus >> Vanhemmat kirjepalstat |