|
![]() Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.
|
Kirjeitä yleisöltäKirjepalstalla julkaistaan yleisön lähettämää palautetta. 3. 12. 2003Tämänkertainen kirjepalstamme on ikävä kyllä hieman viivästynyt pikkujouluun liittyvien kyttäyskiireiden vuoksi. Julkaisuun ehtineet viestit käsittelevät mm. kyttäystä pienpaikkakunnilla, uskottavia peitetarinoita hissipäivystykseen, energian tuhlausta ja jouluna tapahtuvaa kyttääjien hyötykäyttöä.Hätähuuto Muhoksesta"Olen äärimmäisen tuskastunut, sillä sydäntäni lähellä oleva kyttäysharrastukseni on kuihtumassa kasaan. Muutin vilkkaasta ja hedelmällisestä kyttäysympäristöstä maalle (lähimpään kauppaan 7km) ja olen törmännyt naapureihini vasta kaksi kertaa käytävässä koko aikana!Pienellä paikkakunnalla pitää kyttäyshavaintojen määrä korvata laadulla. Onneksi pikkukylässä on yleensä jo valmiiksi yksityiskohtaiset taustatiedot kaikkien paikallisten asukkaiden elämästä, usein jopa monen sukupolven ajalta. Niinpä tarkkailu ei olekaan yhtä tärkeää kuin aggressiivinen tietojen vaihto. Suosittelemme hyvän aseman hankkimista juorupiireissä esimerkiksi kertomalla skandaalitarinoita entiseltä asuinpaikkakunnalta. - Toimisto Lisäneuvoja hissin valvontaan"Liittyen hissikyttäämisvinkkiinne: mainitsitte ansiokkaan neuvon, jonka mukaan voisin (saman hissikanssamatkustajan sattuessa toistamiseen hissiin) ilmoittaa olevani paluumatkalla. Entäpä jos olin ensin 'menossa' kauppaan, ja samainen naapurini palatessaan tilaa hissin pohjakerrokseen. Ja hississä olenkin minä, matkalla edelleen 'menosuuntaan'. Miten selviytyä tästä kiusallisen napakasta tilanteesta?"Helppo ja halpa keino perustella toistuva oleilu hississä on varata takin taskuun monta erilaista muovikassia. Kun vaihtaa valekantamukset uuteen kassiin, voi uskottavasti väittää olevansa uudella reissulla. - Toimisto Ystävät suosittelivat sivuja"Oli pakko käydä katsomassa sivuja,kun kaverit kertoivat niistä.Tottahan ne puhu,kerrassaan uskomatonta energian tuhlausta,aivan paskaa!Kornia loppu elämää kaikille kyttääjille!"Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry ei hyväksy energian tuhlausta, eli ilmeisesti kaverinne olivat ymmärtäneet sivujemme tarkoituksen hieman väärin. - Toimisto Kirjepalstan tarkoitukset"Tuo saamanne negatiivinen palaute pistää melkein itkettämään. Löytyykö jostain oikeasti niin tyhmiä ihmisiä ettei tätä sivustoa tajuta huumoriksi? Mielestäni heille olisi reilua kertoa asian oikea laita, mieluiten mahdollisimman ivalliseen sävyyn."Ikävä kyllä useimmat palautteen lähettäjät eivät ilmoita yhteystietojaan, mutta onneksi voimme vastata heille kuitenkin julkisesti tällä kirjepalstalla. - Toimisto Lämminhenkistä joulukyttäystä"Näin pikkujouluaikaan kyttäjistä on pelkkä hyötyä. Mikäli pikkujouluhumussa ei muista miten, monen aikaan ja kenen kanssa on kotiin saapunut, niin eikun kysymään taloyhtiön kyttääjältä. Saat varman vastauksen."Aivan oikein, näin kerrostalokyttääjien ja juhlijoiden henkilökohtaiset harrastukset tukevat hienosti toisiaan. Valvojilla riittää mielenkiintoista kyttäämistä, ja vastineeksi tarkkailun kohteet saavat käyttöönsä luotettavia tilastotietoja elämästään. Joulun aikaan kerrostalon asukkaat ovat kuin yhtä suurta perhettä! - Toimisto Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita, voit lähettää meille myös omasi. |
Aiemmat kirjepalstat:
28.2.2005 Vuokralainen kyttääjänä, hiljainen häiriöstä huomauttaminen, yksityisetsivien apu 22.1.2005 Huomiota kaipaavat kyttääjät, hajulla rankaiseminen, vuokra huoneistossa oleilun mukaan 15.1.2005 Valepuvut, puhelinvaihteet, häädön nopeuttaminen, asuntoautosta kyttääminen, sääntöjen merkitys 19.11.2004 Tupakointikielto vuokralaisille, ihmiset liikaa kotona, häätö omistusasunnosta 9.11.2004 Seniorikyttääjän syrjäyttäminen, äpärät, sopivat lomakohteet kyttääjälle 21.10.2004 Saattohoito, kyttääjien tunnuslaulut, rapun ovien avaaminen 9.10.2004 Omakotitalon kyttäysvinkkejä, oma elämä kyttäämällä, lasten kyttäyskasvatus 9.9.2004 Getho-alueet, vanhojen kyttääjien syrjäyttäminen, vuokralaisten pyörien sijoittaminen 27.8.2004 Pyörävaraston polttaminen, aloittelijan varusteet, liikkeentunnistus portaikossa 9.8.2004 Koiranpentujen häätäminen, oikeus tupakointiin, mainoskyltit 28.7.2004 Naapurien kannustaminen kyttäämään, kulunvalvonta, kuorsaus, kyttääjien palkitseminen 21.7.2004 Yksinäiset kyttääjät, ovisilmän ansaitseminen, naapurin lasten pieksäminen 13.7.2004 Pysäköintitila, arvovaltalaskuri, kyttäyksen kielioppi 6.7.2004 Paperin säästäminen, roskien tonkiminen, posti kyttääjän työpaikkana 23.6.2004 Naruhyppely, virukset, kyttäys vastapäisestä talosta, alastomuus asunnossa 16.6.2004 Irstaat äänet, juopot ja lapset, kirjaroviot, kyttäysloma 8.6.2004 Yksityisyys, tupakointi ulkona, läpinäkyvät talot 26.5.2004 Vieraspaikkakuntalaiset, kyttäystohtorit, kritiikkiä Mauno Hyttyselle 21.5.2004 Toyotan hankkiminen, arvauskyttäys, verovähennykset, huostaanotto 10.5.2004 Säädyttömyydet, TV-rajoitukset, rikkoutuneet moottoripyörät 29.4.2004 Naapurit eivät kiinnosta, liika vessan vetäminen, rikkoutunut periskooppi 22.4.2004 Rappukäytävän sulkeminen, vastakyttäys, Riitta Autolahden oikeustaistelu, pysäköinti talon eteen 15.4.2004 Pihan auraus, kyttäys maaseudulla, lorottelu rivitalossa 5.4.2004 Perustuslaki, syndikaatit yhtiökokouksissa, lukolliset roskikset 22.2.2004 Kantapääkävely ja sikiöseulonta, kyttäyksen tungettelevuus, webbikamerat 9.2.2004 Kyttäys ja arkkitehtuuri, verinäytteet 19.1.2004 Pientalokyttäys, kyttäyksellä tienaaminen, rapun valoissa säästäminen 9.1.2004 Kyttäysvauriot, kritiikkiä Kuukauden kyttääjälle, palovaroittimet, talonmiehen vaihto 11.12.2003 Kadonneet pyyhkeet, autohälyttimet, jääkaapin äänet, kritiikkiä Kuukauden kyttääjälle 3.12.2003 Pienet taajamat, hississä päivystäminen, sivujen suosittelu 20.11.2003 Parvekekoristeet, kritiikkiä Kuukauden kyttääjille, televisio 10.11.2003 Kirjopyykki, polkupyörien puhtaus, Kuukauden kyttääjän mielenterveys 5.11.2003 Pizzan vaarat, autosta kyttääminen, parkkiruutujen hinnat 28.10.2003 Asema kyttäysringissä, tupakointi tuuletusparvekkeella 19.10.2003 Lemmikkien kieltäminen, kantapääkävely 12.10.2003 DNA-laboratoriot, ulkomaalaiset 5.10.2003 Lasten kyttäystarvikkeet, hyväntuulisuus 29.9.2003 Pesukoneet, ullakon viihdekäyttö, meediot 21.9.2003 Tarkkailukopit, perhekyttäys, uudet vuokralaiset 14.9.2003 Häiritsevät äänieristeet, kellarivarkaudet, kannabis 7.9.2003 Automurtojen ehkäisy, kielletyt soittimet, kyttääjien syrjintä 29.8.2003 Siivoojat, vieraan talon kyttäys, vuorotyöläiset 24.8.2003 Tyhjät parkkipaikat, seksi 15.8.2003 Pommit, koulukyttäys, toimistojen siivouskyttäys 9.8.2003 Vesimittarit, puheenjohtajuus 1.8.2003 Yhtenäiset autot, pensasaidat 24.7.2003 Seniorikyttääjät, Internet-kyttäys 17.7.2003 Lontoon kyttääjät, laittomat ovisilmät 10.7.2003 Pihatalkoiden tähteet, talolistan laillisuus, rumat autot 3.7.2003 Kosteus saunassa, huumemusiikki, pakasteiden grillaaminen 27.6.2003 Tekemistä grilli-iltaan, kyttääjän arvovallan kasvattaminen 19.6.2003 Kameravalvonta, rasismi, paloturvallisuus 12.6.2003 Päihtyneet pyöräilijät, Kuukauden kyttääjä -ehdokkuus >> Vanhemmat kirjepalstat |