|
![]() Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.
|
Kirjeitä yleisöltäKirjepalstalla julkaistaan yleisön lähettämää palautetta. Heinäkuu 2002, III Tällä kertaa julkaisemme jälleen vain yhden pidemmän raportin, jonka on lähettänyt nimimerkki E.H. "Olin jo pitkään seurannut uuden naapurini asumista, enkä ollut havainnut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Roskat oli lajiteltu asianmukaisesti, mitä nyt kerran kanan luita oli piilotettu biojätepussin pohjalle. Siitä hän selvisi isännöitsijän puhuttelulla ja velvollisuudella osallistua järjestämälleni kuukauden mittaiselle jätteen lajittelukurssille. Kannatti maksaa jätteen tarkkailusta jäteauton kuljettajalle, niin tämäkin rikos paljastui. "Niinpä sitten eräänä päivänä siivojan (hänelle ei tarvitse maksaa, sattuu olemaan Kyttääjien jäsen) kerrottua kuulleensa epäilyttäviä ääniä hänen asunnostaan, päätinkin ryhtyä aktiivisempaan tarkkailuun. Olisihan minun pitänyt arvata, että tyyppi, jolle tulee vain Tekniikan Maailma, Tuulilasi ja Vauhdin Maailma sekä myös Aku Ankka (lahjomani postinkantajan mukaan), on potentiaalista häirikköainesta. Kuvitelkaa ettei kaveri tilaa sanomalehteä vaikka on jo arviosta kolmenkymmenen. Todella epäilyttävää. "Ryhdyinkin heti toimeen, otin pankista lainaa ja hankin erikoisvalmisteisen stetoskoopin (entisen Itä-Saksan alueelta niitä saakin suhteellisen halvalla). Lainan myöntämistä helpotti pankinjohtajan jäsenyys Kyttääjissä. Sijoitus kannatti, sillä jo seuraavana iltana kello 22:07 - 22:43 kuulin selvästi, kun kaveri kuunteli radiotaan, vaikka hiljaisuus alkaa jo tasan 22:00. Sen jälkeen olin kuulevinani hiipimisen ääniä. "Lopulta yöllä klo 5:47 - 6:03 radiota soitettiin taas ja valvomiseni ei mennyt hukkaan, sillä en olisi havainnut tätä järjestyshäiriötä unessa ollessani. Olin järkyttynyt siitä, että kahden kuukauden ajan sama on voinut toistua useinkin ja olisin voinut herätä keskellä yötä, jos seinät olisivat ohuemmat ja olisin nukkunut stetoskooppi korvilla. Laadin isännöitsijälle heti valituksen kolmena kappaleena ja häätöprosessi on nyt käynnissä. "Olen nyt valvonut kaksi viikkoa ja kuunnellut myös muita seinänaapureita, mutta vastaavaa välinpitämättömyyttä en ole havainnut. Taidankin ottaa tässä nyt pikku torkut, sillä siivoojan kyttäysvuoro alkaa juuri". - E.H. Esimerkillistä toimintaa. Muidenkin kannattaa painaa mieleen tämä säästövinkki, ja hankkia kyttäystyön tukipalveluita yhdistyksemme jäseniltä, jotka tavallisesti auttavat toinen toistaan veloituksetta hyvän asian edistämiseksi. Turvallisuussyistä paikallisia jäsenluetteloita luovutetaan vain avainhenkilöille, mutta jos joku kaipaa lisäharjoitusta käsimerkeissä, joilla pystyy tunnistamaan kyttääjäveljen tai -sisaren, voi kääntyä taloyhtiönsä puheenjohtajan puoleen. - Toimisto Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita, voit lähettää meille myös omasi.
|
Aiemmat kirjepalstat:
Kesäkuu 2002, I Sauna ja pesutupa Kesäkuu 2002, II Remontit, ostosten kotiinkuljetus Kesäkuu 2002, III Vieraat kulttuurit Heinäkuu 2002, I Sopimaton kielenkäyttö Heinäkuu 2002, II Polkupyörät, valvontakamerat Heinäkuu 2002, III Kyttääjien toveriapu Heinäkuu 2002, IV Kritiikkiä Elokuu 2002, I Haitalliset hajut; lisää kritiikkiä Elokuu 2002, II Internet, TV Elokuu 2002, III Kyttäys vieraassa kaupungissa; luopiokyttääjät Syyskuu 2002, I Rotukysymyksiä, liikennekysymyksiä Syyskuu 2002, II Elämän tarkoitus Syyskuu 2002, III Palstan laatu, ikkunaverhot, huumeet Syyskuu 2002, IV Musiikkimaku, Joensuun kyttääjät, lääkitys Lokakuu 2002 Alkoholi, terrorismi Marraskuu 2002, I Kokeeksi roskaaminen, saunakuuntelu Marraskuu 2002, II Lasten kirjepalsta Joulukuu 2002, I Pihapartiointi, huumori Joulukuu 2002, II Suositut nimet, tiemaksut Tammikuu 2003 Pysäköinti, sota, älykkyys Helmikuu 2003, I Lintujen ruokinta, yösähkö, jätekatoksen kulunvalvonta Helmikuu 2003, II Autotallit, nuorten koulutusohjelmat, kyttäys ulkomailla Maaliskuu 2003 Hiihtoharrastus ja huumeet, kyttäyksen juridiset puitteet Huhtikuu 2003, I Kyttäysavustukset, rappukäytävän kuuntelu Huhtikuu 2003, II Alkoholikuuntelu, siveettömyys pohjakerroksessa, uroskoirat Toukokuu 2003 Naapurien innostaminen, roskien polttaminen Kesäkuu 2003, I WC-käynnit yöllä, väestönsuojelu << Uudemmat kirjepalstat |