Kyttääjät
Ida Fram pitää kyttääjistä
pääsivu

kuukauden kyttääjä

kyttäysvinkit

kyttääjän tuntomerkit

yhdistys

lomakkeet ja kyltit

yhteystiedot ja palaute


Yhteystiedot
Palautelomake
Kirjeitä yleisöltä
Vanhat lukijakirjeet


lasten puuhanurkka

taloluettelo



Asukasliitto ry:n sivuille

Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.

Kirjeitä yleisöltä

Kirjepalstalla julkaistaan yleisön lähettämää palautetta.

23. 6. 2004

Viikon kirjepalstalla keskustellaan pihalla tupakoinnin estämisestä aikaisemman neuvomme mukaisesti ja myös lasten naruhyppelyn estämisestä. Lisäksi meille on lähetetty mm. kysymyksiä vastapäiseen taloon muuttamisesta kyttäysnäköalan parantamiseksi ja kotonaan alasti esiintyvien naapurien paljastamisesta.

Loppu pihatupakoinnille

Kiitos loistavasta vinkistä! Toimin ohjeidenne mukaan (vein pihalle muutamia sisiliskoja ja istutin naapurini kukkapenkkiin hieman kellokanervaa) ja pihatupakointi loppui kuin taikaiskusta! Ainoaksi ongelmaksi muodostui se, ettei enää missään saa oikeastaan tupakoida. Aluksi ehdotin, että kaikki talon tupakoitsijat joutuisivat sauhuttelemaan asunnossani, mutta sitten kissani sairastui, joten jouduin perumaan lupaukseni. Onnekkaasti sain kuitenkin yhtiökokouksessa läpi ehdotuksen, jonka mukaan kaikki tupakoitsijat käyvät röökillä raivostuttavan naapurini asunnossa (Naapurini ei itse ollut kokouksessa)!

Pihan siisteys on lisääntynyt huomattavasti! Lisäksi olen saanut kartoitettua tarkemmin talon muiden tupakoitsijoiden tapoja (tupakkamerkki yms.)

Vielä kerran suurkiitos tästä lämminhenkisestä tuesta!

- Nimimerkki "Eläkeläinen"

Jos haluatte tarkkailla talon tupakoitsijoita ryhmänä, voimme suositella, että oman tai naapurin asunnon sijaan sallituksi tupakkatilaksi muodostettaisiin talon yhteinen kerhohuone, jos sellainen on käytettävissä. Samalla kertaa estetään kätevästi myös kerhohuoneen käyttö esimerkiksi lapsilta.

- Toimisto

Loppu naruhyppelylle

Olen lukenut Aamulehdestä, että jotkut kasvattamattomat lapsiparat ovat hypänneet narua. He ovat aiheuttaneet pölypilven luvattomalla liikkumismuodollaan taloyhtiön siistissä pihassa. Mitä tällaisille voi tehdä.

- P. T.

Yllä mainittiinkin uhanalaisten kasvien istuttaminen, mutta on monia muitakin keinoja, joilla pihan voi tehdä lapsille sopimattomaksi. Erityisen suosittua on järjestää pihalle sellaisia vaaroja, että lasten vanhemmat aivan pyytämättä kieltävät omasta aloitteestaan jälkikasvuaan menemästä sinne. Yleisimpiä kikkoja ovat ahtaat parkkipaikat ja jatkuvat korjaustyöt (työmiehiä voi erikseen pyytää jättämään työvälineet lasten ulottuville, jos he eivät muuten huomaa tehdä niin).

- Toimisto

Viestin sisäistäminen

Kiitoxet upeasta sivustosta. Olette oikeudenmukaisuuden airuita! Kunpa kaikki kyttääjät sisäistäisivät viestinne.

- N. N.

Sanomamme voi varmasti auttaa kaikkia muitakin muuttumaan paremmiksi ihmisiksi. Vaikka eräät eivät päällisin puolin näytä piittaavan tuon taivaallista naapuriensa hyvinvoinnista, niin uskomme, että jokaisen suomalaisen sydämessä asuu pieni kyttääjä.

- Toimisto

Virusvaroitus / Warning: E-mail viruses detected

Date: Fri, 18 Jun 2004 00:39:55 +0300
From: Image World Virustutka - MailScanner

Virustutka on havainnut viruksen lähtevässä viestissä
lähetetty:-
otsikko: Re: My details
päivä: Fri Jun 18 00:39:55 2004
Saastuneita osia tästä viestistä (my_details.pif) ei ole lähetetty eteenpäin.

Tämä viesti on varoitus siitä että tietokoneessanne on mahdollisesti virus. Suosittelemme että ajatte tietokoneen viruksentorjuntaohjelmalla.

Virustutkan viesti:
my_details.pif contains Worm.SomeFool.Gen-1
Shortcuts to MS-Dos programs are very dangerous in email (my_details.pif)

Ystävällisin Terveisin:
Image World

Kiitos neuvosta! Koska toimistoomme tulee hyvin paljon virusten väärentämää sähköpostia, on ilahduttavaa, että niiden joukossa on usein tällaisia hyödyllisiäkin viestejä. Kiitos, että yritätte vähentää virusten aiheuttamaa turhaa sähköpostiliikennettä!

- Toimisto

Vastapäiseen taloon kyttäämään

Asun kerrostalomme kolmannessa kerroksessa ja naapurin parvekkeelta kuuluu jatkuvasti ääntä ja sieltä kantautuu tupakansavua. Ongelmana on se etten näe mitä naapurini siellä puuhastelee. Haluaisin muuttaa vastapäiseen taloon, jotta näkisin paremmin nykyisen naapurini parvekkeelle. Mutta se huoneisto ei ole vapaana. Olisiko asialle mahdollista tehdä jotain, koska kyseinen asunto auttaisi tarkkailun aivan uudelle asteelle?

En tahdo saada unta, kun asia vaivaa minua ja se hirveä melu kantautuu asuntooni.

- Nimimerkki "Masentunut", Savonlinna

Vastapäisen talon kyttäysrinki avustaa varmasti mielellään entisen asukkaan häätämisessä, kun asunto tarvitaan kyttäysasemapaikaksi. Jos kyseessä on kaupungin vuokra-asunto, Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry:n jäsen pääsee asuntojonossa kärkeen, kun selittää tilanteen viranomaiselle. Helpompaa voi kuitenkin olla hankkiutuminen sellaiseen huoltoammattiin, jonka puitteissa voi viettää aikaa vastapäisen talon katolla – korkeammalta näkeekin paremmin sisälle huoneistoihin.

- Toimisto

Alastomuutta omassa asunnossa

Taloyhtiössämme on jo pidemmän aikaa asustellut nuorehko mieshenkilö, joka on elellyt suorastaan epäilyttävän hiljaa omissa oloissaan. Viime viikolla päätimme selvittää miksi. Tämä nuorukainen on aina pitänyt verhoja tiukasti ikkunoissaan (mikä jo sinällään kertoo epäilyttävästä elämäntavasta), joten jouduimme kurottelemaan noin puolitoista metriä paloportailta asunnon ikkunoihin. Tiedustelijamme olikin pudota portailta havaitessaan verhojen välistä täysin alastoman miehen! Tämä nuorukainen lienee jonkin sortin viuhahtelija, kun julkeaa näyttäytyä tällä lailla omassa asunnossaan, ja vieläpä meidän ikiomassa taloyhtiössämme! Tätähän on voinut jatkua ties kuinka kauan meidän tietämättämme.

Taloyhtiön hätäkokouksessa mietimme vaihtoehtoja tilanteen välittömäksi korjaamiseksi, mutta varsinaista ratkaisua emme keksineet. Taloyhtiöömme ei ole mahdollista asentaa kylmätuuletinta, jolla asunnon lämpötila voitaisiin ajaa pakkasen puolelle. Olemme ystävällisesti yrittäneet vihjailla kyseistä nuorukaista taloyhtiön yhteisistä pukeutumissäännöistä (kiitoksia vaan loistavasta artikkelista), liimailella lappuja asunnon oviin, yhtiön ilmoitustaululle sekä nuorukaisen polkypyörään. Yhdeksi vaihtoehdoksi olemme ajatelleet liimailla ympäriinsä alastonkuvia kyseisestä nuorukaisesta, mutta irstaiden kuvien esittely saattaisi jo häiritä muiden asukkaiden elämää.

Olisiko teillä kenties ratkaisua ongelmaamme? Tulisiko meidän vain tyytyä kyseessä olevan nuorukaisen häätöön?

- S. L., Tampere

Häätö ei tässä tapauksessa kannata, koska silloinhan kohdetta ei voisi enää tarkkailla, vaan hän pääsisi aiheuttamaan pahennusta paljaine kehoineen johonkin muuhun pahaa-aavistamattomaan taloyhtiöön. Suosittelemme valvonnan tehostamista tekemällä useita päivittäisiä pistokokeita. Talossa voidaan varmasti järjestää erilaisia putkiremontteja ja asuntojen kuntotarkastuksia, jotka edellyttävät työmiesten jatkuvaa liikkumista huoneistoissa yleisavaimella. Kun ovi voi käydä minä hetkenä hyvänsä, asukkaat pysyttelevät todennäköisesti säädyllisessä asussa ja hiukset kammattuina, ja jos eivät pysyttele, niin ainakin asiaa on helppo tiedustella työmiehiltä.

- Toimisto


Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita, voit lähettää meille myös omasi.




Aiemmat kirjepalstat:


28.2.2005
Vuokralainen kyttääjänä, hiljainen häiriöstä huomauttaminen, yksityisetsivien apu
22.1.2005
Huomiota kaipaavat kyttääjät, hajulla rankaiseminen, vuokra huoneistossa oleilun mukaan
15.1.2005
Valepuvut, puhelinvaihteet, häädön nopeuttaminen, asuntoautosta kyttääminen, sääntöjen merkitys
19.11.2004
Tupakointikielto vuokralaisille, ihmiset liikaa kotona, häätö omistusasunnosta
9.11.2004
Seniorikyttääjän syrjäyttäminen, äpärät, sopivat lomakohteet kyttääjälle
21.10.2004
Saattohoito, kyttääjien tunnuslaulut, rapun ovien avaaminen
9.10.2004
Omakotitalon kyttäysvinkkejä, oma elämä kyttäämällä, lasten kyttäyskasvatus
9.9.2004
Getho-alueet, vanhojen kyttääjien syrjäyttäminen, vuokralaisten pyörien sijoittaminen
27.8.2004
Pyörävaraston polttaminen, aloittelijan varusteet, liikkeentunnistus portaikossa
9.8.2004
Koiranpentujen häätäminen, oikeus tupakointiin, mainoskyltit
28.7.2004
Naapurien kannustaminen kyttäämään, kulunvalvonta, kuorsaus, kyttääjien palkitseminen
21.7.2004
Yksinäiset kyttääjät, ovisilmän ansaitseminen, naapurin lasten pieksäminen
13.7.2004
Pysäköintitila, arvovaltalaskuri, kyttäyksen kielioppi
6.7.2004
Paperin säästäminen, roskien tonkiminen, posti kyttääjän työpaikkana
23.6.2004
Naruhyppely, virukset, kyttäys vastapäisestä talosta, alastomuus asunnossa
16.6.2004
Irstaat äänet, juopot ja lapset, kirjaroviot, kyttäysloma
8.6.2004
Yksityisyys, tupakointi ulkona, läpinäkyvät talot
>> Vanhemmat kirjepalstat