Kyttääjät

pääsivu

kuukauden kyttääjä

kyttäysvinkit

kyttääjän tuntomerkit

yhdistys

lomakkeet ja kyltit

yhteystiedot ja palaute


Yhteystiedot
Palautelomake
Kirjeitä yleisöltä
Vanhat lukijakirjeet


lasten puuhanurkka

taloluettelo



Asukasliitto ry:n sivuille

Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.

Kirjeitä yleisöltä

Kirjepalstalla julkaistaan yleisön lähettämää palautetta.

28. 2. 2005

Kirjepalstalla kysellään tällä kertaa, voiko vuokralla asuva kytätä osakkeenomistajaa, kuinka naapurin metelistä voi huomauttaa aiheuttamatta lisää meteliä ja onko korrektia käyttää yksityisetsivää naapurin kyttäämiseen.

Vuokralainen kyttää osakkeenomistajaa?

"Olen menestyksekäästi asunut samassa taloyhtiössä vuokralla jo yli kaksi vuotta. Nyt kuulin, että naapuriimme on muuttamassa uusi pariskunta ja tunnen velvollisuutta opettaa heidät talon tavoille.

"Asiassa on vain yksi mutta, sillä minähän asun vuokralla ja he ovat tulevia osakkeenomistajia. Minun asumismuotoni ei tietenkään heille kuulu, mutta siitä huolimatta tunnen epävarmuutta tehtävän aloittamisessa. Mitähän voisin vielä tehdä, saunavuoron olen jo heiltä vienyt ja autopaikkaanikin olen tehnyt pieniä muutoksia? Auttaisiko pieni propaganda vanhojen asukkaiden keskuudessa?"

- "Veijo Vuokralainen", Kuopio

Vuokralla asuvilla on täydet edellytykset olla yhtä tehokkaita kyttääjiä kuin kenellä tahansa muullakin. Kyttäysvoimat ammennetaan normaalisti naapurien erilaisuudesta, joten tässähän on jo lähtökohtaisesti erinomainen tilaisuus muodostaa muuttajista ennakkokäsityksiä, koska he ovat ilmeisesti hieman varakkaampia. Kyttääjän oma elämäntapa ja elintaso otetaan mittapuuksi, ja naapurin asumismuodosta, varallisuudesta, ammatista ja perhesuhteista otetaan tarkoin selvää. Sen jälkeen tehdään vain luovia johtopäätöksiä ja kerrotaan niistä kaikille muille asukkaille. Onnea kyttäykseen!

- Toimisto

Kyttääjät, laki ja mielenterveys

"ne mitä ehdotuksi täällä on niin osa on lakia vastaa niin kuin toi puheluitten nauhoittaminen kun siitä on kai tulossa tuoamio teleurkinnasta ja mitä tulee lääkärin tarkastukseen niin lääkäreitä sitoo vala jota ne ei voi rikkoa vaikka mikä oliskaan ja kaiken lisäksi joillakin kyttääjillä on mielenterveys ongelmia että onko se kyttääjien edun mukaista ?!"

- J. H.

Lapsikin ymmärtää, että paljon julkisuutta saanut Soneran tapaus ei tietenkään päde naapurien urkkimiseen, koska kerrostalossa puheiluita nauhoittavat hyvää tarkoittavat harrastelijat eivätkä yritysjohtajat. Jos asunto-osakeyhtiö nimittää virallisen turvallisuuspäällikön, niin tämä ei enää voi laillisesti salakuunnella naapurien puheluita, mutta hänellä onkin muita tehtäviä. Mitä tulee mielenterveysongelmiin, niin olisiko oikeudenmukaista, että muilla asukkailla kyllä saa niitä olla, mutta ei kyttääjillä? Kyttääminen on hauskaa harrastustoimintaa niin terveille kuin sairaillekin ja jotkut oireyhtymät ovat suorastaan hyödyllisiä kyttäyksen kannalta. Toivoisimme tässä asiassa hieman suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa.

- Toimisto

Aitous

"Kirjoitatteko itse saamanne kehuvan palautteen? Ajattelinpa vaan..."

- J. T., Tammerfors

Kaikki täällä julkaistut lukijakirjeet ovat aitoja. Pitkiä kirjeitä olemme joutuneet joskus lyhentämään.

- Toimisto

Metelistä huomauttaminen hiljaisesti

"Kertokaapa, kyttääjätoverini, miten pystyn parhaiten herättämään yläkerran naapurin huomion siihen, että hän aiheuttaa häiriötä (esimerkiksi kävelemällä tömistäen). "Perinteinen harjanvarrella kattoon -menetelmä saattaa aiheuttaa ikäviä jälkiä katon pinnotteeseen ja putkia koputtelemalla äänet kuuluvat niihinkin asuntoihin, jossa ei naapureiden häiritsemistä harrasteta."

- L. K., Helsinki

Tärkeintä on muistaa, että liian kohtelias tai varovainen huomautus voi aiheuttaa pelkkiä ongelmia: monet naapurit eivät ota ystävällistä kontaktia lainkaan vakavasti. Nimettömät laput ovat kyttääjien kommunikoinnin kestosuosikkeja, ja tässä tapauksessa lappua voisi höystää tuntuvalla uhkauksella tyyliin "jos ei kantapääkävely lopu, autostanne saattavat puhjeta renkaat, terveisin naapuri."

Jos on vaarana, ettei tömistelijä ota uhkaustakaan tosissaan, olisi tietysti vielä varmempaa puhkoa autonrenkaat jo saman tien ja muotoilla uhkausta tähän tapaan: "jos ei kantapääkävely lopu, autostanne saattavat puhjeta renkaat uudestaan."

- Toimisto

Yksityisetsivät kyttäysapuna

"Asun ärsyttäviä kolistelijoita täynnä olevassa kerrostalossa, jossa olen muuttunut kuin itsestään kyttääjäksi. En ole kuitenkaan aktiivisin tai viitseliäin, mutta osaan tehdä osani. Talostamme on syystä tai toisesta aktiivisen kyttäyksen seurauksena häädetty ihmisiä ja kolina on vähentynyt. Ja pääsen ehkä muuttamaan pian pois.

"Koska egoistihäiritsijöitä riittää joka taloon, olenkin sitä mieltä, että jollei itse viitsi käytävillä hiipiä, kuten minäkään en, aina voi soittaa yksityisetsivälle ja antaa helpon toimeksiannon. Selvitä metelin aiheuttaja ja hanki todiste, joka on sitten helppo viedä isännöitsijälle! Kunnon yksityisetsivä ei kauan toimeksiannon suorittamiseen tarvitse aikaa ja joka kerrostalossa olea kyttäysrinki kyllä varmasti jakaa laskun, jos sillä saa omaan kotiin rauhan. En ole kokeillut... vielä.

"Onko muuten tuollainen laillista? Saako valituksen tehdä yksityisetsivän avulla?"

- "Meteliin kyllästynyt hiljainen muita kunnioittava naapuri", Etelä-Suomi

Yksityisetsivät ottavat varmasti tällaisia toimeksiantoja mielellään vastaan ja osaavat myös tapauskohtaisesti kertoa itse tarkemmin tarkkailuun liittyvistä lakipykälistä. Lisäksi ihan amatööripuolella Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry:ssä on paljon aktiivisia jäseniä, joita ei ole siunattu riittävän mielenkiintoisilla naapureilla, ja heitä on mahdollisuus lainata vilkkaampiin kohteisiin, jos ei itse viitsi vakoilla omia naapureita.

Vaihtopiiri toimii tällä hetkellä ainakin pääkaupunkiseudulla tiistaisin ja torstaisin klo 15:00–21:00, eli näiksi ajoiksi voi tiedustella liian rauhallisissa taloissa asuvia kyttäyksestä kiinnostuneita eläkeläisiä tulemaan apujoukoiksi.

- Toimisto

Koirat ja WC-käyttäytyminen

"Ajattelin vain kertoa että mun naapuri käski mun opettamaan koiralle ettei pihatielle saa kusta."

- M. H., Katinala

Kiitos tiedosta ja onnittelut auttavaisen naapurin johdosta! Koiran opettaminen ns. ulkosiistiksi on helpointa siten, että kouluttaa eläimen ensin käymään kissojen tapaan hiekkalaatikolla, jolloin se voi tehdä tarpeensa kotivessassa ennen uloslähtöä.

- Toimisto


Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita, voit lähettää meille myös omasi.




Aiemmat kirjepalstat:


28.2.2005
Vuokralainen kyttääjänä, hiljainen häiriöstä huomauttaminen, yksityisetsivien apu
22.1.2005
Huomiota kaipaavat kyttääjät, hajulla rankaiseminen, vuokra huoneistossa oleilun mukaan
15.1.2005
Valepuvut, puhelinvaihteet, häädön nopeuttaminen, asuntoautosta kyttääminen, sääntöjen merkitys
19.11.2004
Tupakointikielto vuokralaisille, ihmiset liikaa kotona, häätö omistusasunnosta
9.11.2004
Seniorikyttääjän syrjäyttäminen, äpärät, sopivat lomakohteet kyttääjälle
21.10.2004
Saattohoito, kyttääjien tunnuslaulut, rapun ovien avaaminen
9.10.2004
Omakotitalon kyttäysvinkkejä, oma elämä kyttäämällä, lasten kyttäyskasvatus
9.9.2004
Getho-alueet, vanhojen kyttääjien syrjäyttäminen, vuokralaisten pyörien sijoittaminen
27.8.2004
Pyörävaraston polttaminen, aloittelijan varusteet, liikkeentunnistus portaikossa
9.8.2004
Koiranpentujen häätäminen, oikeus tupakointiin, mainoskyltit
28.7.2004
Naapurien kannustaminen kyttäämään, kulunvalvonta, kuorsaus, kyttääjien palkitseminen
21.7.2004
Yksinäiset kyttääjät, ovisilmän ansaitseminen, naapurin lasten pieksäminen
13.7.2004
Pysäköintitila, arvovaltalaskuri, kyttäyksen kielioppi
6.7.2004
Paperin säästäminen, roskien tonkiminen, posti kyttääjän työpaikkana
23.6.2004
Naruhyppely, virukset, kyttäys vastapäisestä talosta, alastomuus asunnossa
16.6.2004
Irstaat äänet, juopot ja lapset, kirjaroviot, kyttäysloma
8.6.2004
Yksityisyys, tupakointi ulkona, läpinäkyvät talot
>> Vanhemmat kirjepalstat