Kyttääjät

pääsivu

kuukauden kyttääjä


Tuorein kyttääjä
Aikaisemmat palkitut
Tietoa arvonimestä


kyttäysvinkit

kyttääjän tuntomerkit

yhdistys

lomakkeet ja kyltit

yhteystiedot ja palaute

lasten puuhanurkka

taloluettelo



Asukasliitto ry:n sivuille

Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.

Kuukauden kyttääjä painottaa asumisturvallisuutta
Taloyhtiön tilat soveltuvat myös reserviläistoimintaan

Monelle "Kuukauden kyttääjälle" tämä arvonimi on ollut ensimmäinen julkinen osoitus kansalaisaktiivisuudesta. Hyvinkääläisellä Eino Virtahanskalla on sensijaan täyttymässä jo toinen palkintokaappi. Lukuisat Lions Club -mitalit ja hiellä ansaitut maanpuolustuspinssit eivät saa reserviläisaktiivia unohtamaan sitä tärkeintä: taloyhtiön turvallisuutta.


Huhtikuun Kyttääjäksi valittu Eino Virtahanska on omistanut elämänsä kansalliselle turvallisuudelle. Hyvinkään Paavolassa vaikuttava Virtahanska hyväilee kurssikunniakirjoja ja päivittelee ääneen, millaiseen pulaan monessa taloyhtiössä joudutaan poikkeusolosuhteiden koittaessa. Reservin väliupseeri Virtahanska on auliisti tarjonnut kriisiosaamistaan oman taloyhtiönsä käyttöön - ja tulokset näkyvät.

Esimerkiksi pakollisen palohälyttimen pariston loppumisesta johtuvat hälyäänet ovat loppuneet tyystin, kun Virtahanska kiertää huoltomiehen kanssa jokaisessa asunnossa kahden viikon välein vaihtamassa paristot uusiin.
"Periaatteessa ysivolttinen paristo kestää vuoden, jopa kaksi, mutta tässä on kyse paloturvallisuudesta. Uuden pariston hinta lisätään asukkaan vuokraan tai vastikkeeseen, ja käytetyt lahjoitamme vapaaehtoisille maanpuolustajille", kertoo Kuukauden kyttääjä.

Pelastusharjoitukset vastatuulessa

Virtahanskan mukaan kaikki asukkaat eivät kuitenkaan ymmärrä yhteistä parasta. Karkeimmin tämä näkyy yhteistoiminnan puutteena. Saunavuoromaksupäivän yhteyteen suunniteltu pelastusharjoitus jouduttiin perumaan niukan osanoton vuoksi. "Varsinkin ulkomaalaiset ja nuoret jättivät saapumatta", huokaa Kuukauden kyttääjä puistellen synkästi päätään.

Myöskään Virtahanskan aloite väestönturvatilojen rakentamisesta häkkivarastojen paikalle ei saanut kaikkien asukkaiden varauksetonta ymmärrystä, mutta lopulta taloyhtiön hallituksen ylimääräisessä kokouksessa jokainen asukas velvoitettiin osoittamaan varastostaan vapaa kahden neliömetrin tila ja lukon toinen avain yhtiön hallintaan. Samassa kokouksessa päätettiin panostaa porraskäytävän turvallisuuteen kytkemällä alaoven avaussummeri pois päältä arkisin kello 20.00 jälkeen. Viikonloppuisin sähköinen avausmekanismi ei ole käytössä. "Näin pysyy kulunvalvonta järkevissä mittasuhteissa", toteaa Virtahanska.

Ampumarata alakertaan?

Vuodenvaihteessa Virtahanska perusti taloyhtiöön perinnekiltaseuran, joka pyrkii yhdessä taloyhtiön kanssa luomaan puitteet turvalliselle asumiselle sekä tiivistämään asukkaiden välejä metsätysseurojen ja reserviläisjärjestöjen kanssa. Tämän hetken kuuma hanke on sodan oloja jäljittelevän practical-ampumaradan rakentaminen taloyhtiön rappuja yhdistävään kellarikäytävään.
"Monet nykyiset kentät sijaitsevat kaukana keskustasta, ja interaktiivisista harjoitustiloista on huutava puute. Ampumataidon ylläpitäminen vaatii työtä", perustelee Virtahanska.

Tuiki tärkeästä ampumaturvallisuudestakin on etukäteissuunnitelmissa huolehdittu: ennen pesutupavuorojen alkamista hylsyt korjataan pois liukastumistapaturmien ehkäisemiseksi, ja mustesuihkukirjoittimella on tehty porraskäytävään värikkäät muistutuskyltit käynnissä olevista ammunnoista. Kääntyvinä maalitauluina toimivat saunanovet eivät myöskään anna kimmokkeita.

Järjestystä kyttäämiseen

Osa taloyhtiön väestä on asettunut vastustamaan kriisivalmiusjärjestelyjä ja jopa ampumaratahanketta. Heille ei Virtahanskalta löydy myötätuntoa. Päättäväinen väliupseeri ja herrasmies on päättänyt, ettei anna "internet-hiirille ja hiphop-hessuille" periksi - tiukan paikan tullen hekin myöntävät olevansa pätevissä käsissä. Virtahanska kokee tulleensa liberaaleja vastaan jo kylliksi, kun ampumarata on suunniteltu kiinteistön kellariin: varhaisimmat luonnokset koskivat katon ja takapihan kattavaa kaupunkisotakenttää, joka olisi tarjonnut todella hyödylliset mahdollisuudet käytännön harjoitteluun.

As. Oy Huotilanmäen aktiivikyttääjä näkee arkipäivän vaaratilanteiden johtuvan usein huolimattomasta asumisesta. Hän on organisoinut varomattomuutta ehkäisemään kiertävän valvontaringin: päivystävä kyttääjä ilmoittaa epäilyttävistä tapauksista välittömästi puhelimitse turvallisuuden vaarantajan lähinaapureille. Virtahanska itse uhraa osan yöunistaan käymällä tarkastamassa päivystäjän toiminnan pistokokeena satunnaiseen aikaan joka yö. "Hiihtoharrastuksen ansiosta kunto on kova, niin että tulen kyllä toimeen vähemmällä unella", vähättelee vaatimaton reserviläinen.

Jykevän elementtitaloston uusille asukkaille järjestetään vapaaehtoista koulutusta, johon kuuluu taloyhtiön järjestyssääntökurssi, teoriaopetusta alkusammutuksesta ja kodin sähköturvallisuudesta, evakuointiharjoituksia tulipalon tai miehitystilanteen varalta sekä sidontaotteesta vapautumisen opettelua.
Yli 55-vuotiaiden koulutusohjelmaan kuuluu kevyttä itsepuolustusta, saunavuorolistan suunnittelua ja iän mukana lisääntyneen aistitarkkavaisuuden hiomista.


Kuukauden kyttääjän linkkivinkit

  • Värikäs keskustelupalsta maanpuolustuksesta
    http://forum.onecenter.com/mpk/
    "Maanpuolustuskoulutus ry:n nettipalvelun hyvä keskustelupalsta missä tanakkaa ja pehmokritiikkiä pelkäämätöntä keskustelua tärkeistä asioista".

  • Muuttaisiko Hyvinkäälle?
    http://www.suomenasuntosivut.net/ kaupungit/jarvenpaa.html
    "Hyvinkäällä lapsesi kasvaa tasapainoseksi ja uutteraksi. Katso näiltä sivuilta sopiva asunto-osake ja muuta tänne! Asukasaktiivisuudesta kiinnostuneita tarvitaan aina lisää".

  • Tietoa As.Oy Huotilanmäen suunnitellusta practical-radasta
    http://org.utu.fi/yhd/tipsc/pract.html
    http://practical.hypermart.net/harrastus-main.html
    "Practicalin synnytti merijalkaväen eversti Jeff Cooper huomatessaan ammunnan sisältävän muutakin kuin äärimmilleen viedyn teknisen tarkkuuden. Hänen mielestään oli mielenkiintoista mitellä sellaisista taidoista ja tekniikoista, joita tarvitaan tilanteissa, joihin aseiden alkuperäisen käyttötarkoituksen mukaan voidaan joutua".