Kyttääjät

pääsivu

kuukauden kyttääjä


Tuorein kyttääjä
Aikaisemmat palkitut
Tietoa arvonimestä


kyttäysvinkit

kyttääjän tuntomerkit

yhdistys

lomakkeet ja kyltit

yhteystiedot ja palaute

lasten puuhanurkka

taloluettelo



Asukasliitto ry:n sivuille

Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.

Kuukauden Kyttääjä, elokuu 2002
Viemäriputket tehotarkkailussa
Elokuussa 2002 on Kuukauden Kyttääjän arvonimi myönnetty Porilaiselle Saima Mannerkannukselle kekseliäästä tarkkailusta ja aloitekyvystä. Mannerkannus, eläkkeellä oleva laboratoriohoitaja, on pyytänyt puolisoaan Albertia haaroittamaan pariskunnan kylpyhuoneen läpi kulkevaan viemäriputkeen erityisen venttiilin, jolla putkessa kulkeva aine voidaan ottaa talteen ja tutkia, kun ylemmissä kerroksissa tapahtuu wc-huuhtelu.

Toisinaan viemäriin lasketaan tamponeja, savukkeita ja muuta vahingollista tavaraa. "Kerran löytyi jopa Suomen Partiolaisten II-luokan rintamerkki", kertoo Mannerkannus.
Viemärivalvonnan perusteella taloyhtiön hallitus voi antaa wc:n väärinkäyttäjille varoituksen, jota tarvittaessa tehostetaan huoneistokohtaisella käyttöveden katkaisulla.

Vielä kiinnostavampia tuloksia saadaan kuitenkin silloin, kun viemäriputkessa kulkee sallittua materiaalia. Ulostenäytteiden ansiosta salmonellabakteerin, ekinokokki-loisen tai muiden yleisvaarallisten pieneliöiden kantajat saadaan määrätyksi karanteeniin. Parhaillaan odotellaan ensimmäisen heroiinitapauksen paljastumista virtsakokeessa.

Virtsa- ja ulosteanalyysi voi paljastaa myös henkilöllisyyden. Nimikoitujen näytteiden avulla voidaan myöhemmin esimerkiksi tunnistaa syyllinen, jos kattohuoneiston opiskelijanuorukaiset saavat päähänsä ulostaa talon löylyhuoneeseen. Heinäkuussa huoneiston 22 asukas jäi kiinni luvattomasta yövieraan majoittamisesta, kun rva Mannerkannuksen tutkima näyte osoitti, että aamuyöllä tapahtuneesta wc-käynnistä oli vastuussa eri henkilö kuin tavallisesti.

Näytteenottovaskoolilla Mannerkannus huuhtoo jätevedestä esiin kiinteän aineksen ja analysoi sen pysyvässä minilaboratoriossa, joka on perustettu keittiön tiskipöydälle. Työelämässä karttunut vuosien kokemus tekee tutkimuksista ja bakteeriviljelyistä vaivatonta rutiinia.

"Ainoa vaikeus oli oikeastaan saada selville, mistä asunnosta tavara on peräisin", naurahtaa rva Mannerkannus. "Mutta yhteispelillä se onnistuu. Pidämme ovea auki, ja Albert seisoo rappukäytävässä kuuntelemassa ja varoittaa minua kun joku vetää vessan. Samalla hän huutaa sen asunnon numeron, josta ääni kuuluu. Minä nappaan silloin näytteet, ja merkkaan saman tien tarralappuun kellonajan ja huoneiston numeron. Sitten teippaan tarran näytepurkkiin. Purkkeja on jo aikamoinen pino!"


Etelä-Suomen Kerrostalokyttääjät ry onnittelee Kuukauden Kyttääjää ja toivoo, että Mannerkannuksen pariskunnan näyttämä esimerkki on askel kohti kaikkien taloyhtiöiden lakisääteistä oikeutta kerätä DNA-arkistoa asukkaistaan.