|
![]() Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.
|
Kuukauden kyttääjä, lokakuu 2003
Rauha rappukäytäväänUrho Mirrimäki on ansioitunut syksyn 2003 aikana porraskäytävän valvonnassa. Hänen talossaan on saatu nauttia mm. postinjakelun uusista järjestelyistä.
Yhteinen postilaatikko on yhteinen etuKuukauden kyttääjän arvonimi myönnettiin nyt Mirrimäelle rappukäytävän rauhoittamisesta. Postiluukkujen kolahtelu on aina kiusannut häntä, samoin postinkantajan rymistely portaikossa.Mirrimäki otti selvää, ketkä talossa olivat postin palveluiden väärinkäyttäjiä. Paperinkeräyksestä löytyi tuhottoman paljon lehtiä (Suosikki, Katso!, Suomen Kuvalehti, Hyvä Terveys), joista epäluuloiset naapurit olivat kuitenkin repineet osoitetarrat pois. Lopulta selvisi, että pääsyyllisiä olivat kolme talossa asuvaa naimatonta naista, joille tuotiin kirjeitä tai lehtiä lähes päivittäin, vaikka Mirrimäki itse saa postia korkeintaan kerran viikossa. Kuukauden kyttääjälle selvisi myös, että naiset eivät olleet koskaan kotona kello yhdeksän ja kymmenen välillä, jolloin kirjeposti jaetaan. Jakelu huoneistoihin asti oli siis paitsi ärsyttävää, myös täysin turhaa.
Tehokasta kulunvalvontaa
Mirrimäki myöntää itsekin, että järjestelyssä on puutteita. Oven ulkopuolella oleva ketju ei esimerkiksi estä vieraita pääsemästä huoneistoon, jos asukas on unohtanut sulkea sisäpuolelta normaalin varmuusketjun. Uusia sääntöjä hissiinVarmuusketjujen menettämistä Kuukauden kyttääjä ei aio jäädä murehtimaan, vaan lupaa kokeilla seuraavaksi sääntöjen tiukentamista. Lähiviikkoina talossa astuu voimaan hissin käyttökielto seitsemän jälkeen illalla, koska hissiin moottorin ääni kuuluu Urho Mirrimäen keittiöön.Talossa on ennestään voimassa suositus välttää portaikossa kävelemistä iltaisin ja öisin metelin takia. Mirrimäellä on jo mielessä hyvä keino eräiden asukkaiden kouluttamiseen: aina kun valvotun postinjakelun piiriin kuuluvat naapurit ovat noudattaneet hissin ja portaiden käyttökieltoa, Mirrimäki luovuttaa heille palkinnoksi päivän postin. Toivotamme menestystä Kuukauden kyttääjälle! Imuroi ja tulosta itsellesi jäljennös Urho Mirrimäen kauniista huoneentaulusta:
"Ketä nuhtelit tänään" -ristipisto (PNG, 900 kB)
|