|
![]() Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.
|
Kuukauden kyttääjä, marraskuu 2003
Suvaitsevaisuuden asiallaRiitta Autolahti on palkittu Kuukauden kyttääjän arvonimellä tunnustukseksi sinnikkäästä kamppailusta yhteiskunnan suvaitsemattomuutta vastaan. "Uteliaaksi kyttääjäksi" itseään luonnehtiva Autolahti on saanut aiheettoman syytteen salakatselusta.
Autolahti hallitsee kaikki uteliaan kyttääjän perinteiset keinot. Eteisen ovella on aina muutama paperilla täytetty pieni muovipussi, joita voi lähteä kantamaan pihalle roskikseen, jos ulkona näyttää tapahtuvan jotain kiinnostavaa, ja kroonisesta virtsatulehduksesta kärsivää koiraa täytyy ulkoiluttaa vähintään kahdeksan kertaa päivässä. Oman asuinhuoneistonsa Riitta Autolahti on onnistunut hankkimaan L-muotoisen talon ylimmästä kerroksesta, joten viereisen siiven asuntojen ikkunoista näkee moitteettomasti sisään. Lattian läpi näkymä naapuriinRiitta Autolahtea on kuitenkin vaivannut tuttu ongelma: samassa rapussa sijaitseviin huoneistoihin ei näe kunnolla edes parvekkeelta kurkottamalla. Kuukauden kyttääjän varsinainen erityisansio uteliaan kyttäyksen saralla onkin se, että hän on järjestänyt kotiinsa kekseliäitä tarkkailuaukkoja.
Autolahti on peittänyt tarkkailuaukon läpinäkyvällä pleksillä ja pitää mattoa aukon päällä aina silloin kun ei katsele siitä. Vaikka pleksi joustaa hieman, se on Kuukauden kyttääjän mukaan kuitenkin tukevaa tekoa ja täysin turvallinen. "Eihän tähän mitään kovin painavaa tietenkään uskalla laskea", hän myöntää. Remontin tehnyt kirvesmies, Autolahden sukulainen, ei halua nimeään julkisuuteen.
Tiedonhalu Suomessa laitonta?Ikävä kyllä Riitta Autolahtea on vuosikaudet sorrettu hänen uteliaisuutensa vuoksi. Nyt alakerran naapurit ovat tehneet häntä vastaan rikosilmoituksen salakatselusta huomattuaan, että hän ottaa tarkkailuaukon läpi heistä valokuvia. Autolahti kummastelee sitä, että naapurit pitävät tervettä uteliaisuutta jotenkin outona asiana, vaikka nyt eletään sentään 2000-lukua. Vielä huolestuttavampi ongelma on kuitenkin Suomen holhoava ja vanhanaikainen lainsäädäntö, joka kieltää kansalaisia toteuttamasta itseään. Kuukauden kyttääjä on jyrkästi sitä mieltä, että lait eivät saisi puuttua sellaiseen, mitä ihminen tekee omassa kodissaan ja mistä ei ole vahinkoa toisille. Alakerran naapurit olivat poissa, kun lattia-aukko tehtiin, joten remontti ei varmasti häirinnyt heitä. Kotiin palattuaan naapurit eivät moneen päivään edes huomanneet Autolahden ottavan valokuvia. "Jos he eivät edes huomaa koko asiaa, niin kuinka siitä voi olla heille mitään haittaa?" hän ihmettelee. Autolahti ei käsitä myöskään sitä, että sivistyneen valtion rikoslaki voi kieltää naapureita esittävien valokuvien levittämisen, vaikka valokuvaaminen on tapahtunut hänen omassa kodissaan ja hänellä on kuviin tekijänoikeus.
Yksityisyyden loukkaamista koskeva lakipykälä tuntuu Autolahden mielestä erityisen aikansa eläneeltä siksi, että valokuvat todistettavasti kiinnostavat talon muita asukkaita: alaoven ilmoitustaulun luona oli aina joku niitä katselemassa, kunnes ne käskettiin ottaa pois. "Mikä oikeus tällä holhousyhteiskunnalla on määritellä, mistä aikuiset ihmiset saavat olla kiinnostuneita?" kysyy Kuukauden kyttääjä. Riitta Autolahti aikoo mennä oikeustaistelussa niin pitkälle kuin täytyy, ja on valmis valittamaan korkeimpiin oikeusasteisiin. Hän muistuttaa, että uteliaisuus on kaikkien ihmisten synnynnäinen perustarve, jonka tukahduttaminen on hyvin julmaa. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt seuraavat aktiivisesti tilanteen kehittymistä. Linkkejä ihmisoikeusjärjestöjen WWW-sivuille |