Kyttääjät

pääsivu

kuukauden kyttääjä

kyttäysvinkit

kyttääjän tuntomerkit

yhdistys


Tietoa yhdistyksestä
Liittyminen
Yhdistyksen historiaa: 1982
Yhdistyksen historiaa: 1976
Ulkomaiset sisarjärjestöt
Sivujen käyttömaksu
Sivut tulosteena postiin



lomakkeet ja kyltit

yhteystiedot ja palaute

lasten puuhanurkka

taloluettelo



Asukasliitto ry:n sivuille

Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja ehdotuksia.

Kyttäys yliopistoon Oulussa

Oulussa ollaan suunnittelemassa paikallisen kyttääjäyhdistyksen ja yliopiston yhteistyötä. Toistaiseksi salassa pidetyt neuvottelut ovat saamiemme tietojen mukaan jo hyvin pitkällä.

Kerrostalokyttääjien Oulun paikallisosaston puheenjohtajan, kasvatustieteiden maisteri Hannes Etu-Rienalan mukaan on jo korkea aika, että kyttäys saadaan akateemisten oppiaineiden joukkoon myös maan toiseksi pohjoisimmassa yliopistossa.

"On lähes käsittämätöntä, että kyttäys ei vielä kuulu Oulun yliopiston ainevalikoimaan, vaikka siellä on jo vuosia opetettu kaikkea turhaa, kuten filosofiaa ja sosiologiaa", Etu-Rienala sanoo.

Koulutusta Suomessa vain vähän

Muualla Suomessa ei kyttäystutkimus ole täysin vierasta. Esimerkiksi Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan alaisuudessa on jo vuodesta 1998 toiminut sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitoksella oma asumisen ja ympäristön tutkimusyksikkö.

Parantamisen varaa on silti kautta maan. "Itse kyttäminenhän on ilmiönä ikivanha", kertoo YTM Lassi Pukana, kyttäystutkimuksen asiantuntija Tampereen yliopistolta. "Kyttäystä on kuitenkin tieteellisesti tutkittu Suomessa vasta 13 - 14 vuotta, vaikka huipputason harrastajia meillä on tuhansia."

Vielä huolestuttavampaa on, että käytännön kyttäystoimintaan valmentava koulutus puuttuu korkeakoulutasolla lähes täysin. Tähän epäkohtaan aiotaan nyt Oulussa puuttua.

Useampia eri oppiaineita?

Koska kyttäys on tutkimusalana nuori, käytännöt ovat vaihtelevia: esimerkiksi Turun yliopistossa kyttäys on yhtenä oppiaineena kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Tämä on lyhyen tähtäimen suunnitelma myös Oulun yliopistossa, jossa ei ole yhteiskuntatieteellistä tiedekuntaa, mutta Etu-Rienalalla on suurempiakin visioita.

"Jos yliopistossa on joutavalle huuhaalle oma humanistinen tiedekuntansa ja teknologiapelleille oma teknillinen tiedekuntansa, niin ei kai ole liikaa vaadittu, että kyttääjilläkin olisi sentään kokonainen kyttäystutkimuksen laitos", Etu-Rienala ehdottaa.

Kyttäystutkimuksen laitos voitaisiin perustaa Oulussa kasvatustieteellisen tai kansantaloustieteellisen tiedekunnan yhteyteen. Kyttäyksen professuurit ja korkeatasoinen opetus jatkotutkintoineen kyttäyksen teoriassa auttaisivat vaalimaan alaan liittyvää tietotaitoa, joka on maamme tärkeitä kilpailuvaltteja yhdentyvässä Euroopassa.

Käytännön koulutusta koko maahan

Tarkoitus on alkaa tarjota soveltavaa huippuluokan opetusta ensin Oulun yliopistossa ja parin vuoden sisällä kaikkissa Suomen korkeakouluissa. Jos joka vuosi valmistuisi vaikkapa 500 kyttäyksen maisteria, se näkyisi selvästi kyttäyksen laadussa kautta maan. Lisäksi yliopistotutkinnot toisivat kyttääjille roimasti lisää arvovaltaa.

Entä kuinka yliopistossa otetaan kyttäysideologia vastaan? "Uskon, että akateeminen maailma on valmis kyttääjien maihinnousulle. Yliopistojen yleisen työilmapiirin perusteella kyttäyskulttuuri on siellä erittäin kehityskelpoista", Etu-Rienala naurahtaa.


J. S., Oulu